Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 7. heinäkuuta 2022

Vielä vähän Marjut

Eilen kirjoitin yhdestä loistavista työtovereistani. Jokainen heistä olisi kirjoituksen ja vähintään muistelemisen arvoinen. Sitä harrastankin aika usein, sillä perheeni lisäksi päihdetyö oli minulle vuosikymmenet oikeastaan kaikki mitä minulla oli. Niistä molemmista on vain muistot. Mutta kukapa tietää huomista, vaikka aika entinen ei koskaan enää palaa, lauloi Vainio vanhasta salakuljettaja Laitisesta. 

Marjut Jokisesta jäi kirjoittamatta paljon, mutta yö palautti mieleen jotain, jonka haluan jakaa. Jotain, jota en ole ehkä sanonut kenellekään. Hänen ensimmäinen työhuoneensa oli Hyrylässä, entisen legendaarisen kunnanlääkärin talossa. Vieläkin vihlaisee, kun mieleen palaa kuinka Möller tutki minut, pikku natiaisen. Hän käveli selkäni taakse, käski nostamaan kädet ylös ja sanoi isälleni "ottakaa poika kiinni". Sitten hän löi kämmensyrjillään kylkiini ja kyllä 🤬, munuaiset olivat tulehtuneet. Tuli kipulääkettä, penisiliiniä sekä kuukausi ehdotonta vuodelepoa.

Myöhemmin talossa oli toisessa päässä työttömien yhdistys ja toisessa Keski-Uudenmaan A-kilta, jonka tilintarkastajanakin aikani toimin. Järjestöillä oli yhteinen saunavuoro, joka poiki huvittavan yksityiskohdan. Koska kiltatoiminta oli päihteetöntä, ei kiltalaisilla voinut olla saunaolutta. Mutta jos istui lauteilla työttömien yhdistyksen mandaatilla, saattoi olla olutkin 🍺.

Yläkerrassa oli Marjutin työpiste ja ikkuna etelään Tuusulantielle, näin muistelen. Kun talo purettiin, evakoin työhuoneen ikkunanpokan ja annoin sen kunnostettavaksi Sovinto ry:n tai Sininauhasäätiön työllistämisyksikölle. Sen piti olla henkilökohtainen kiitokseni Marjutille. Kun jäin pois työelämästä jäi lasi odottamaan kunnostusta. Sitä se ehkä tekee edelleen, mutta vain muistoissa, sillä luulen, ettei se koskaan päätynyt Marjutille.

Päihdetyön ydin itselläni oli "koteja kodittomille", koska taivasalle ei hevin kykene rakentamaan hyvää elämää saati tulevaisuutta. Vaikka Sininauhasäätiö eikä Jyväskylän Katulähetyskään koskaan ole ollut yhden ihmisen show, sai moni aikanani seinät, joiden sisään saattoi tehdä kodin.

Vain yhden asumisen ja elämisen yhteisön olen päässyt visioimaan puhtaalta pöydältä siten, että rajoitteena ei ole ollut vanhaa rakennusta, sijaintia eikä tontin muotoakaan. Se on kuvan Mutterimaja, jossa Päivis ja minut myös vihittiin. Vaikka yhteisö voi hyvin, on minulla jäljellä siitäkin vain muistoja. Sekä sen pihaan istutettu lahjaomenapuuni. Muistoissa on myös kuinka Päivis toi käsi kädessä Eeki Mantereen laulamaan ravintola Kaiffariin, Asunnottomien yöhön "Tuhansien tähtien hotelli". Eekistä, ravintoloitsija Mennerheimosta, kuten ravintolastakaan ei ole niistäkään kuin muistoja. Eekin hieno biisi kuitenkin elää ja sen voi kuunnella klikkaamalla tästä.

Laittoman tai ainakin luvattoman diaesityksen linkin laulun ympärille on tehnyt yksi Sininauhasäätiön entinen työntekijä. Esityksessä olimme mukana myös Päiviksen kanssa, jotka tekijä lienee ehkä jostakin suuttuneena jossain vaiheessa poistanut.

Ei kommentteja: