Onko missään elinpäiviä myytävänä?

Maailman 17 varakkainta:

1) Elon Musk (USA) 214,

2) Jeff Bezos (USA) 133,

3) Bernard Arnault (Ranska) 128, 

4) Bill Gates (USA) 114, 

5) Gautam Adani (Intia) 110, 

6) Larry Page (USA) 103,

7) Sergei Brin (USA) 99, 

8) Warren Buffett (USA) 97, 

9) Steve Ballmer (USA) 90, 

10) Larry Ellison (USA) 87, 

11) Mukesh Ambani (Intia) 86,

12) Carlos Slim (Meksiko) 74, 

13) Zhong Shanshan (Kiina) 70, 

14) Charles Koch (USA) 69, 

15) Julia Flesher Koch (USA) 69,

16) Francoise Meyers (Ranska) 68,

17) Mark Zuckerberg (USA) 61 miljardia dollaria.

Jossain 500 paikkeilla Forbesin listalla on Antti Herlin. Vaikka hän on suomalaisista piikkipaikalla, omaisuus ei riittäisi edes täysimääräiseksi vakuudeksi Suomen valtion antamille Fortum/Uniper-takuille.

Kun olin lapsi, kesä jatkui ikuisesti, aina paistoi aurinko ja päivien määrä oli rajaton. Näin ei ole enää ja moni asia on muuttunut. Yhä selvemmäksi on tullut, että vaikka minulla olisi rahaa Roope Ankan lailla, en silti voisi ostaa rajattomasti elinpäiviä. Jos lainkaan, sillä varsin rahattomana olen keikkunut ohuen elämänlangan varassa esimerkiksi Meilahden sydänvalvomossa. Vaikka vaellukseni olisi päättynyt sinne, en usko, että jossain olisi ollut paikka, josta olisi voinut hankkia lisäpäiviä.

Itselläni on ystäviä tai ainakin kavereita tyhjätaskuista miljonääreihin. Vaikka kirstuun voi ehkä jotain sujauttaakin, ei niistäkään sen pitemmälle saa mitään mukaansa. Kerran seurasin ja välillä kuljin rinnallakin ystäväni taivalta, joka sairastui parantumattomaan ALSiin. Monet kerrat kävin hänen luonaan ja puhuimme niitä näitä, mitä milloinkin. Joskus häntä ajatellessani ajattelin rahaa, sillä sitä hänellä oli riittämiin. Niillä hän voi ostaa kuitenkin vain saattohoidon loppuun saakka kotiinsa. Se onkin ainoita syitä, jolloin olen ymmärtänyt kirjaimellisesti mitä voi tarkoittaa säästäminen pahojen päivien varalle.

Vuosi sitten kuulin ruotsalaisesta ekonomista, joka hylkäsi maallisen mammonan ja löysi elämänsä tarkoituksen munkkina thaimaalaisessa metsäluostarissa. Sillä tiellä hän oli lähes 20 vuotta, kunnes palasi Ruotsiin. En osaa ratkaista oliko matkassa mukana elämän valttikortit, huono jako tai jotain muuta, mutta hänkin sai saman sairauden. 

Kun luin hänen hyvin puhuttelevan kirjansa, hän eli vielä. 17. tammikuuta kuollut Björn Lindeblad oli itse päättänyt kuolinpäivänsä. Elämänsä lopettamisessa hän sai apua lääkäriltä, joka oli jo ennestään tutkinnassa tarjottuaan kuolinapua toiselle ALS-potilaalle. Ehkä kirjan tuoton ansiosta Björn voi päättää loppuvatko hänen päivänsä tukehtumalla tai jotenkin muuten. Hänelläkin oli jotain pahan, hyvän tai ainakin viimeisen päivän varalle, joten hän tosiaankin osti kuolinpäivänsä.