Lonkkaleikattu Katulähetyskana

Tänä aamuna lähetin viestin Radio Novaan: "Moi ja huomenta. Myös eilen vietin tovin paikassa missä kuninkaatkin istuvat ilman seuraa. Siellä elämöi kuitenkin aina kanssani Radio Nova. Sen aamussa huomion oli saanut vuosien takaa "Lonkkaleikattu Katulähetyskana". Kun olin aikoinaan mukana toimittamassa kanarouvaa Marja Rantasen, Pitkän tai Taavitsaisen sekä Veijo Niinilammen kanssa leikkaukseen, jäin pohtimaan, että mistähän kyseinen Kymmenen uutisten kevennys on teidän mieleen ja aamuohjelmaan yli 20 vuoden takaa pompannut?" Koska tapaus ei liene monellekaan enää tuttu, kerron siitä sekä vähän muustakin väritellen ja vääristellen sen mitä muistan ja miten muistelen.

Jyväskylän Katulähetyksen monessakin elämisen yhteisössä eli myös eläimiä. Ne olivatkin oivia, ruokapalkalla työtään tekeviä terapeutteja. Muistan siankin, jolle silloin tällöin kuka kulloinkin kävi varoittelemassa joulusta. Toinen taas saattoi nojata joskus karsinaan kohmelossa kertoen olevansa tavoiltaan kuin sinäkin, Etapin porsas. Kun joulu tuli, loppui possun elämä päätyen joulupöytään ruuaksi. Joku jätti syömättä ja sanoi katsoneensa tuimana paikan pomoa Sakari Pihlajaa: "Meidän terapeutin menit tappamaan."

Myös itse kannoin aikani tästäkin elämisen yhteisöstä vastuuta Peuran perheen kanssa. Heillä oli koira, jonka nimeä en muista. Heidän Jane-koiran muistan myös nimeltä. Sen kanssa uin salaa ihmisille tarkoitetussa uima-altaassakin Floridan yössä tähtitaivaan alla. Joka tapauksessa koira, jonka nimen olen unohtanut, ei tiennyt, kuten ei kukaan muukaan, sen olevan pieniin päin. Kunnes juuri koiraäidiksi tullut tuli häpeillen sisään, että mitä hän on mennyt tekemään. Pianhan se selvisi, sillä havaitsimme pihalla siellä täällä vastasyntyneitä myttyjä. Yksi näistä, olisiko saanut nimen Tao, taisi seurata myöhemmin mukanakin, kun siirryimme vastuunkantajiksi Kalliomäen puolimatkankotiin.

Niihin aikoihin Etapissa asui myös sanan varsinaisessa merkityksessä vapaa kanalauma, joka oli oppinut tuntemaan Letukkani V8-äänen. Ehkä siksi, että kuljetin mukanani jyväpussia. Hiekkatietä oli matkaa 780 metriä ja monesti siipiveikottaret saapuivat vastaan, kuka kananlentoa, kuka juosten. Ainoat naispuoliset ylipäätään, jotka ovat koskaan juoksujalkaa tulleet minua vastaan.

Vapaus loppui, kun naapurin irti päässyt koira nitisti niistä muutaman. Edessä oli kanalaelämä, kuten talvisin muutenkin. Laumaa johti kukko, joka otti jostain syystä ystäväni Hannun vihollisekseen tai uhaksi ainakin. Silloin tällöin salaa naureskelin, kun mies lähti niitä aamulla ruokkimaan ja siistimään kanakotia muutenkin yön jäljiltä. Kuin soturi sotaan varustautuen arvaten kukon vaanivan milloin milläkin orrella 😂.

Mielenkiintoista seurattavaa oli kanalaumankin elämä. Aina joku oli heikoin lenkki, joka oli muiden hampaissa tai paremminkin nokittava, kunnes höyhenissä ei enää ollut juuri nypittävää. Edessä oli silloin kuntoutusjakso erillisessä toipumistilassa, joka toimi välillä päihtyneiden selviämishuoneenakin. Kun kanakavereiden aiheuttama keinotekoinen sulkasato oli takana ja kanarouva tai -neiti pääsi kaikkein pöyhkeimpänä uusine sulkineen takaisin joukkoon, oli se ensimmäisenä sortamassa vuorostaan porukan heikointa. 

Ehkä se oli joukkokiusaamisen seurausta, että jouduimme viemään kerran tarinan kanan Jyväskylän kaupungin eläinlääkäri Kari Vuorelle, joka lastoitti sen lonkan tai jotain muuta. Mukava oli seurata toipumista sekä tapahtuman jälkeistä ihmisten keskusteluakin. Ehkä se oli A-P Antikainen, joka totesi, että vaikka Katulähetys söi terapeutin, on sekin totta, että kaveria ei jätetä. 

Tätä kirjoittaessa kuuntelen Merikonttikodissanikin poikkeuksellisesti Radio Novaa, jos vaikka vastaisivat heille lähettämääni kysymykseen. Jos näin käy, kerron kyllä.