Juhla- ja merkkipäiväpaikka

Juhannuksena tein Jokilaaksoon juhla- ja merkkipäiväpaikan ja 22 vuotta aikaansa odottanut syntymäpäivälahjani, pieni Suomenlippu salkoineen löysi käyttötarkoituksen. Tällä viikolla on naisten viikko, sillä kaikki nimipäivät ovat heidän, joka jo sinällään on juhlimisen arvoista. Miehilläkin oli oma viikkonsa, josta  menetimme yhden päivän. Kustaa Adolfin sijaan paikalla nykyisin taitaa juhlia Mimosa. Sellaista on sovellettu tasa-arvo. 

Naisten viikolla sanotaan satavan paljon. Silti joukkoon ei ole mahtunut Esteri, vaikka vanha suomalainen sanonta sanoo, että vettä tulee kuin Esterin sanonko mistä? Martti Innasen Tyttö sadepisarain antaa halutessaan sitä taivaan täydeltä syntymäpäivänäni 16.5. Kristiina, joka on Päiviksen toinen nimi, sen sijaan juhlii naistenviikolla.

Lipun juhlapaikalleni nostin toisen kerran salkoon 17.7. Ensimmäinen vaimoni Liisa olisi täyttänyt silloin 77 vuotta. Lippu liehuikin hänen muistokseen kesäyön juhlavalaistuksessa elävine ja sähkökynttilöineen aamuun saakka.

Merkkipäiväpaikka on osoittautunut minulle tärkeäksi tekemisen ja miettimisen muodoksi. Vaikka se ehkä on yhtä merkityksellistä tai merkityksetöntä kuin viikottaisella Aku Ankan hakureissulla koppakuoriaisen kääntäminen. Joku talloo selällään olevan öttiäisen hengiltä ja minä nostan sen jaloilleen. Iso tai pieni juttu, mutta sille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Elo ilman päivittäistä ihmisseuraa on mielenkiintoinen matka minuuteen ja sielulle, mitä se sitten onkaan. Ajattelen, että jos minulla on vain henki ja ruumis ilman sielua, itselläni ei ole elämää. Ei ainakaan sielukasta. Olisin vain elossa enkä tuntisi mitään. Luonteeni kaikkine rakkauksineen, tuskineen, välittämisineen, suruineen ja tunteettomuuksineenkin ovat yhdessä sieluni ydin. 

Yli 700-sivuisesta kirjasta tämän vuosisadan diktaattoreista Rajaton valta, on takana kolmasosa, muun muassa Hitler ja Stalin. Viime yönä oli työn alla Titon elämä. Heilläkin oli oma sielunsa, jotka kyllä luetun perusteella olivat aivan erilaisia kuin omani. Ehkä se kaikki on osa ihmisyyttä, joka muokkautuu meillä jokaisella vuosien saatossa monin eri tavoin. 

Kun kirjoitin jonkun rivin Facebook-sivuilleni Liisan merkkipäivästä, sain muutaman kauniin palautteen, jotka kannustavat kehittämään uuden paikkani käyttöä. Koska asun ja elänkin paljon ilman ihmisiä, ei oikein ole ketään kenen kanssa juhlistaisin milloin mitäkin, joten teen sen yksin. Yhtä uutta päivää tahtoisin juhlia, mutten tiedä milloin se on. Ehkä vielä selvitän minä päivänä pappi kastoi minut Jorma, Veino, Juhaniksi.