Yksinäisyys muuttaa minua

Eilen aamulla kirjoitin yksinäisyydestä ja pohdin vuorokauden millä tavalla se on muuttanut minua. Toki myös ikä vaikuttaa. Joka tapauksessa nykyisin on esimerkiksi aikaa ajatella ja pysähtyä kuuntelemaan Chisun lauluja ja niiden sanoja. Yksinäisen keijun tarina löytyy keltaisen tekstin linkistä: https://youtu.be/gVppceNO7uE. Chisu onkin viime ajan löytöni. Ehkä eniten pidän hänen biisistään Sabotage, jossa hän tapaa kerrostalon katolla videolla ikäiseni miehen. Sekin löytyy Googlaamalla tai YouTubesta. 

Avioeroni muutama vuosi sitten sai aikaan, että on yllin kyllin aikaa itselle ja itseni etsimiseen. Kun Jokilaaksossa ei ole lisäkseni ihmiseläviä eikä Niilo-koiraakaan, mumisen muuten vaan ja puhun eläimille sekä kasveille. Kun en liene vaarallinen kenellekään, luulen, ettei minua kiikutettaisi lukkojen taakse, vaikka joku höpinöitäni maitohorsmien, nokkosten tai pajukon takaa seuraisikin.

Sosiaalisen median, televisiosarjojen ja lukemisen lisäksi kuuntelen radiosta paljon musiikkia. Lähinnä suomalaista, joiden sanat ymmärrän. Niiden mukana elän vahvasti tunteella. Myös luonto tai elämä yleensäkin on minulle käsittämättömän tärkeä sekä ihmeellinen asia. Sen ihmettelemiseen ja mukana elämiseen on aikaa yksinäisyydessä. 

Kerran kirjoitin kevään pajunoksista, jotka katkoin postilaatikolle mennessäni sillanpielen roska-astian kannen tieltä. Sitten huomasin niiden silti yrittävän jatkaa elämäänsä työntäen kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin pajunkissojaan. Kun tiedän minussa olevan vikoja, jotka itsetuntoni hyväksyy, surin avoimesti tekoani. Nyt teen sovitustyötä, sillä jokunen aika aiemmin työnsin uimaportaiden väliin veteen katkomani pajun. Kolme päivää sitten huomasin yhden pienen, vihreän verson ja tämä aamuna uintireissulla peräti kolme. Niitä suojelen nyt aamuin illoin ja toivon pitkää ikää.

Ennen kaikkea yksinäisyys ja yksin olo ovat muuttaneet elämäni mielenkiinnon kohteita. Pienempiä tai mitättömämpiä ovat asiat, joihin voin vaikuttaa. Yhtä kaikki sen myötä asiat, joita ajattelen ja jotka kulkevat yhä useammin kanssani arjessa sekä pyhässä ovat itseäni ja ylipäätään ihmistä suurempia. Ehkä myös ruokin melankoliaa ja alakuloa, sillä olen huomannut, että enin osa kavereistani on Paijalannummessa ja muilla hautaismailla. Tai enhän tiedä missä he ovat tai ovatko missään. Tiedän vain minne heidän viimeinen majansa peitettiin maan uumeniin.

Mutta näillä näkymin huominen ja ensi talvi tulee minullekin. Jos nyt voisin päättää, viettäisin sen taas Aasiassa. Ehkä asuisin Päiviksen ja vähän minunkin Thaikodissa kolme kuukautta. Ja kun en asu, en ehkä asu missään, vaan vuokraan Honda Forza 350:n ja lähden kiertämään Thaimaata.

Jo viime talvena olin lähdössä Australian miehen kanssa, jonka luulin olevan ystäväni, eteläiseen Thaimaahan, sillä Sattahipista oli avattu lauttayhteys Siaminlahden toiselle puolelle. Olimme jo satamassa ostamassa lippuja, kun matkakaverilleni selvisi, että seutua sanotaan Pikku-Islamiksi, jonne ulkoministeriömme ei suosittele matkustamista. Miehen pöksyihin meni pupu tai vellit tai molemmat ja matka jäi. 

Ensi talvena taidan toteuttaa matkan vaikka yksin, kulkee lauttaa tai ei. Bangkokin kautta ajomatkaa tulee yli 1000 kilometriä, mutta minullahan ei juuri muuta olekaan kuin aikaa. Tältäkin osin yksinäisyys on minua muuttanut. Jos eläisin parisuhteessa, en lähtisi ainakaan yksin.