Lapsena olin isän mukana, kun hän osti puolisolleen ja äidillemme meiltä kaikilta rannekellon lahjaksi. Ehkä se oli Zenith. Isällä sen sijaan en muista koskaan olleen rannekelloa. Mutta kuvan taskukello oli, Eterna merkiltään. Vieläkin faija tulee elävänä mieleeni, kun hän kaivoi kellon taskustaan. Isä oli tarkka sen näyttämästä ajasta. Kun se hänen mielestään kulki liikaa omia aikojaan, veimme sen kellosepälle. Olisiko ollut Seuna nimeltään.
Sitä en tiedä miksi taskussa pidettävää kelloa sanottiin taskunauriiksi. Olipa joissakin miesten housuissa oma kellotaskunsakin. Farmareissa vieläkin sen tapainen. Joka tapauksessa Eterna jäi aina viikoksi tarkkailtavaksi, jonka jälkeen se noudettiin kotiin. Monesti isä kuunteli sen jälkeen aikamerkkiä radiosta kello kädessä tarkastaakseen kellosepän tekemän työn.
Toinenkin taskukello isällä oli. Se oli harvinainen siksikin, että siinä ei ollut ratas ratasta vasten, vaan ne pyörivät pienen pienten kettinkien avulla. Sekin jäi perintönä minulle. Monta kymmentä vuotta sitten toimitin kellon Suomen kellomuseoon näytteille missä se on edelleen. Tai ainakin toivon, sillä en ole käynyt koskaan katsomassa.
Kun täytin 50 vuotta, sain itsekin lahjaksi Tekeväsäätiöltä taskukellon, joka on kyllä jotain aivan muuta. Kelpo lahja ja muisto se kuitenkin on, vaikken ole sitä milloinkaan käyttänyt. Se tuo elävästi mieleen syntymäpäiväpirskeeni yli 20 vuotta sitten. Juomiakin oli runsaalle vierasjoukolle. Alkoholittomia maljoja ja drinkkejä tarjoili Sininauhaliiton Juha Kinanen Sinibaarissa.
Kun olin koulussa, en tarvinnut herätyskelloa, sillä äitini herätti minut aamuisin. Paitsi silloin, kun ei pitänyt mennä kouluun. Silloin heräsin ennen aikojaan omin nokkineni, vaikka illalla olin päättänyt nukkua pitkään 😡. Mutta työelämässä tarvitsin oman herättäjän, kun ei ollut kukaan tuuppimassa ylös. Silloin ei ollut digitaalisia herätyskelloja, vaan niissä oli 12 tunnin näyttö, jonka isoviisari kiersi 24 kertaa vuorokaudessa ja pikkuviisari 2 kertaa. Mikä tarkoitti, että sitä ei voinut laittaa soimaan 13 tuntia aiemmin, koska se soi silloin tunnin kuluttua.
Sitten törmäsin ihmeellisyyteen. Kelloon, jossa oli 12 tunnin viisarinäyttö, mutta 24 tunnin herätysmahdollisuus. Sen ostin. Kuvan kello on vuosikymmenten jälkeen minulla yhä. Sekin on mukava muisto, joka tuo mieleen monet kohmeloaamutkin sen herättäessä päivän töihin.
Kun ryhdyin muistelemaan kelloja ja kaikkea niihin liittyvää, yllätyin kuinka paljon tarinoita ne pitävät sisällään. On ollut mukava kulkea ajassa taaksepäin ja jatkan aiheesta ainakin vielä huomenna. Sitä ennen tapailen mielessäni mitä sanon syksyllä ilmestyvässä Tuusulan Aikakirjassa, johon minua pyydettiin kirjoittamaan elämästä Merikonttikodissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti