Presidentintekijät ja elämämme raamittajat, osa 3

Halonen valittiin presidentiksi toiselle kaudelle vuonna 2006. Silloin en häntä äänestänyt ja vuotta myöhemmin hän teki minusta neuvoksen. Jälkeenpäin mietin leikkimielellä jääviyksiä, joka voi syntyä, jos saa henkilökohtaista etuisuutta. Että jos olisin äänestänyt Tarjaa ja hän olisi sen tiennyt, niin olisiko hän ollut jäävi myöntämään minulle arvonimeä 😂? 

Kun Niinistö valittin ensimmäiselle kaudelle, kerroin monelle äänestäneeni Pekka Haavistoa. Siitä parahti jokunen kurttuotsainen kristitty, että mitä ylipäätään teen Vihreissä, kun siellä on niitä ja noita? Aina vastasin samoin: "Tuleeko sinulle mieleen joku muu puolue, joka tarvitsisi enemmän kristittyjä?"

Kun Pekka Haavisto oli ympäristöministeri, vieraili hän Liisan ja minun luona, Kalliomäen puolimatkankodissa, elämisen yhteisössä. Tuulikaapissa hän oli ottamassa jalkineita jaloistaan, johon minä, että ei tarvitse. Siihen Pekka osoittaen muiden kenkiä, että tottakai, tässähän on muidenkin kengät. Sillä hetkellä hänestä tuli iudelleen vertaiseni, joka sai viimeisen niitin hänen ollessa yksi noin kymmenestä, jotka hakivat minulle sosiaalineuvoksen arvoa. Kun äänestin häntä, ei ollut niinkään väliä oliko hän sopiva vai ei, olin palveluksen velkaa.

Vuodet vierivät. Ehkä pienenin ja Pekka isoni suuntaan, josta en enää häntä löydä. Vuosia sitten olisin tarvinnut apua, mutta en päässyt edes avustajille saakka, saati saanut sähköpostiini vastausta. Kuukausi sitten olin toisen kerran apua vailla. Nyt ulkoministerin, sillä ystäväni oli koomassa Thaimaan sairaalassa matkavakuutuksensa ulottumattomissa.

Tarvitsin Pekkaa auttaakseni elämä hyvin ohuen langan varassa olevaa kaveriani 8000 kilometrin päähän. Aiemmasta kokemuksesta viisastuneena lähetin yhteydenottopyyntöni toisen kansanedustajan välityksellä, joka vahvisti minulle toimittaneensa viestini. Vaikka ymmärränkin ulkoministerin kiireet, en ymmärrä kuitenkaan. Noin 3 sekuntia olisi mennyt aikaa siihen, että hän olisi sanonut yhdelle noin kymmenestä avustajastaan, että soita Jorma Soinille. Mutta kukaan ei soittanut 😥. 

Tätä kirjoittaessani on kädessäni Pekan lähettämä, jokavuotinen joulukortti allekirjoituksella, johon siihenkin on kulunut 3 sekuntia. Jonnekin korteista on vuosien aikana kadonnut rinnalta Antonion puumerkki. Ajattelen myös Lasipalatsin yläkerrassa Pekan tukijoukkojen tilaisuutta, jossa olin aikoinaan Päiviksen ja osaomistuskoira Niilon kanssa. Kuinka se joi sylissämme vettä samasta mukista kouluratsastuksen suomenmestarin ja malli Marko Björsin kanssa. Joka muuten aikoinaan oli fanitukseni kohteen, Elisabeth Rehnin vaalivalvojaisissa. Tähän joukkoon kuuluin tai koin niin. 

Jos Luojani hyväksi näkee, äänestän myös seuraavissa presidentinvaaleissa. En vaan tiedä ketä. Olen ollut tekemässä valtiomme päämiestä puoli vuosisataa ja aion jatkaa valitsemallani tiellä. Vaikka olenkin vain pieni, mitätön osa vaalikarjaa, olen silti olemassa. En saane arpajaisissa koskaan merkittävää voittoa eikä ääneni ratkaise kenenkään päättäjän kohtaloa. Tosin näissäkin asioissa tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Jos Kekkonen olisi aikoinaan saanut yhden äänen vähemmän, olisi valtakuntamme päämiehen ratkaissut arvonta.