Silloin oli lähellä, ettemme saaneet presidentiksi Elisabeth Rehniä. Häntä äänestin. Muistan, kun poliittisen uran luultiin tyssäävän siihen, kun vallan kammareissa päätettiin tehdä hänestä puolustusministeri. Oikein hyvin on mielessäni, kun kävin sen jälkeen jossain armeijan aluksessa vierailulla ja ihmettelin majoitustiloissa tyhjää punkkaa. Vastaukseksi sain, että se on varattu Ellulle, jos hän tulee yöksi. Näin on useammassakin puolustusvoimain aluksessa, minulle sanottiin.
Elisabeth Rehn nousi ennennäkemättömän suosituksi, josta oiva osoitus on Popedan biisi: ”Kuulin Karoliinan lähteneen, jätti tänne vaikeroimaan kotipiiakseen. Syytän sua, Elisabeth Rehn, mun naiseni on kapiainen." Oli hiuskarvan varassa, ettemme saaneet Euroopan ensimmäisestä naispuolisesta puolustusministeristä ruotsalaisen kansanpuolueen asettamaa presidenttiä.
Minusta tuli Ellun fani, joka olen edelleen. Vaikka ulkoinen olemus oli hienohelmainen, oli elämä myös kolhinut ja hän oli kokenut muutakin kuin seurapiirejä. En ole koskaan tavannut fanitukseni kohdetta, mutta hän on yksi eniten arvostamistani ihmisoikeustaistelijoista.
Kerran olen äänestänyt ehdokasta, jota en arvostanut. Yöpynyt sen sijaan olen Paavo Väyrysen perustaman, hyvin hoidetun Pohjantähti-opiston pihassa Kemissä, Päiviksen kanssa Matkakodissamme. Ensin harkitsin häntä presidentiksi huvin vuoksi koska hän halusi sitä eniten. Päätöksen äänen antamisesta Paavolle tein, kun luin lehdestä miehen pudonneen baarijakkaralta yrittäessään hukuttaa jotain tappiotaan näkäräisiin. Ajattelin, että on se ainakin vähän meikäläisiä.
Halosta olin valitsemassa, kun hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen valtionpäämies. Toiselle kaudellekin minulla olisi ollut erityinen, henkilökohtainen syy äänestää häntä, sillä Tarja myönsi minulle sosiaalineuvoksen arvon. Äänestin kuitenkin Sauli Niinistöä, josta taidan jatkaa huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti