Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. kesäkuuta 2022

Mukana maailman menossa

Luen neljää paperista näköissanomalehteä digitaalisena enemmän tai vähemmän säännöllsesti. Iltalehteä, Helsingin Sanomia, Keskisuomalaista ja Keski-Uusimaata. Muitakin uutissivustoja seuraan Iltasanomista Pattaya Newsiin. Erilaiset käännösohjelmat, Google translator etunenässä, mahdollistavat vieraskielisten julkaisujen lukemisen ilman kielitaitoakin. Näihin lukeudun itsekin. 

Aika usein uutistarjonnasta pomppaa arkeen jotain, joka seuraa matkassa päivän tai useammankin. Sellainen on ollut Ukrainan sota ja sen myötä Nato. Samoja uutisia toistetaan niissäkin päivästä toiseen ja uutta on vain siteeksi, jos siksikään. Senkin olen huomannut, että radiossa luetaan lähes sanasta sanaan samaa, kuin on vaikkapa iltapäivälehdessä. Näinhän se tietysti on, mutten ollut kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota. Kun etsitään tehokkuutta ja kustannussäästöjä, Iltasanomien uutiset ovat samat, kuunteleeko niitä radiosta tai lukeeko joukkoliikenteessä työmatkalla lehdestä.

Itsekin joskus tuskailen mistähän aiheesta blogini kirjoittaisin, joten toistelen samoja aiheita hieman muunneltuina. Ehkä kirjoitankin tulevaisuudessa enemmän päivän jostakin uutistarjonnasta, joka jää kulloinkin pyörimään mieleen. 

Sotia Vietnamista lähtien olen seurannut ulkopuolisena. Vaikka isäni ja ätini mukana asia tuli välillä kotiin, sillä he elivät Suomen sodat. Ehkä kuitenkin konkreettisimmin olen sodan kokenut, kun olin Tallinnan kadulla marssimassa Viron puolesta sen ottaessa itsenäisyytensä takaisin. Lähiön kerrostaloasunnossa verhot alas laskettuina kuuntelimme hiirenhiljaa pimeässä "missä ovat Ryssän panssarit tulossa".

Silti olen halunnut uskoa, että kun Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, siihen voi luottaa koko kansa. Tämän luottamuksen vei Putin eikä se koskaan enää palaa.

Kun olimme viimeksi sodassa, meillä ei ollut Natomahdollisuutta eikä varsinkaan sen 5:ttä artiklaa. Wikipedia sanoo siitä näin: "Naton 5. artikla on Naton perustamissopimuksen artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Sen mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Viides artikla on koko puolustusliiton historiassa aktivoitu ainoastaan kerran, kun terrori-iskut 11. syyskuuta 2001 tuhosivat kaksi World Trade Centerin tornia sekä osan Pentagonia. Artikla 5 ei kuitenkaan johtanut Nato-operaatioon. Yhdysvallat aloitti operaation al-Qaida -verkostoa vastaan Afganistanissa johtamansa 49 valtion koalition voimin."

Ei kommentteja: