Blogimainen päiväkirjani

Silloin tällöin juutun kirjoittamisen ääreen ja muistelen sitä kaikkea. Nykyisessä muodossa olen kirjoittanut julkista päiväkirjaa joka päivä yli kymmenen vuotta. Ensin yksin, sitten Päiviksen kanssa vuoropäivin ja viimeiset vuodet taas yksin. Sitä ennen kirjoitin Katulähetyksen ja Sininauhan rajatuille joukoille työpäiväkirjoja 20 vuotta. Niitä en usko olevan enää missään tallessa. En tiedä harmitteleeko sitä kukaan koskaan, vaikka ne pitävätkin sisällään Jyväskylän Katulähetyksen ja Sininauhasäätiön muuttumiset vuodet parin, kolmen hengen toimijoista yksiksi valtakunnan merkittävimmistä päihdetyön organisaatioiksi. Kasvun vuodet siis. 

Kaksikymmentä vuotta kirjoitin muille ja nyt kymmenen vuotta etupäässä itselleni, vaikka onkin mukava, kun joku kiinnostunut. Minulla on ehkä 200 - 300 joukko, joka lukee päiväkirjaani päivittäin. Vaikka määrä on vähäinen, on se kuitenkin 10 vuoden ajalta 700 000 lukukertaa.

Linkittämällä kirjoitettua sinne tänne, saisin helposti moninkertaisen määrän lukijoita. Sillä kun olen Thaimaassa, puhun paljon Aasiasta ja jaan sen kaiken Jomtien Pattaya Beach Faceryhmään. Silloin lukijoiden määrä kasvaa helposti kaksinkertaiseksi.

Minulle kirjoittamisessa tärkeintä on elää elettyä uudelleen, elää tätä päivää tässä ja nyt sekä huomista. Tulee se minulle tai ei.

Kerron miltä minusta on tuntunut tai tuntuu nyt ja vältän toisten loukkaamista ilman syytä. Joskus itken, kun kirjoitan ja joskus itken, kun luen Päiviksen tai omaa kirjoitusta vuosienkin kuluttua. Ehkä vaikeinta tai tympeintä on yrittää sanoa jotain silloin, kun päässä ei ole ainuttakaan julkaistavaksi kelpaavaa ajatusta tai yksikään niistä syty eläväksi. Joskun silloin palaan kauan sitten kirjoittamaani, jonka julkaisen uudelleen tai muokkaan uuteen uskoon.

Tällä hetkellä katson huomiseen, mutta myös monen ulapan päähän Siaminlahden taakse. Huokailen sinne tänne ja toivon, etten ole poiminut polkujeni varsilta vielä kaikkea minulle tarkoitettua. Mieleni ei suostu olemaan vanha eikä kunnolla edes iäkäs. Mutta ehkä on aika sen verran joustaa, että jää tilaa olla myös itsensä ikäinen. Ainakin osin tai joskus 🤣.