Milloin minusta tuli ihminen?

HYKS:n naistenkilinikan osastonylilääkäri Teramo kysyi lehdessä: "Alkaako ihmisen persoonallisuuden kehittyminen jo kohdusta? Ainakin tiedämme, että sikiö reagoi eri tavoin rauhalliseen puheääneen kuin voimakkaaseen huutoon. Ehkä vanhempien olisi harkittava, mitä sanovat ja miten he sen sanovat jo ennen lapsen syntymistä."

Maailmassani ihmiselämä saa alkunsa, kun munasolu hedelmöityy. Sen mukaan minusta tuli elävä ihmistaimi elokuussa vuonna 1949. Ei silloin, kun äitini oli ollut raskaana 4 viikkoa tai 4 kuukautta tai kun tulin ulos äitini sisältä. Vaan silloin, kun isäni siittiö kohtasi äitini hänen sisällään eikä tullut torjutuksi. Silloin aloin olemaan ja minusta tuli minä. 

Vaikka mielipiteeni eivät kaikkien mieleen ole koskaan olleetkaan, olen pohtinut paljon tasa-arvoa abortin suhteen. Olen aika tavalla eri mieltä monen kanssa. Luin esimerkiksi lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsäsen sinällään ansiokkaan kirjoituksen äidin ja syntymättömän lapsen oikeuksista. Mutta siinä ei ollut sanaakaan isästä eikä hänen osuudestaan. Kuin hän tosiaan olisi vain siemennesteen antaja vailla velvollisuuksia ja oikeuksia.

Jenkkilässä ja muuallakin on parahduttu, kun USA:n korkein oikeus päätti, että kunkin osavaltion kansalaisten valitsemat päättäjät päättävät syntymättömän lapsen elämästä jatkossa. Vähän siis samaan tapaan, että Suomessa asiasta päättää suomalaiset eikä EU.

Suurin elämä on naisten oikeudesta päättää ruumiistaan. Niinhän se on ollutkin ja on jatkossakin. Voi päättää antaako mirriä ja jos kyllä, niin millä ehdoilla. Eikä hekuma, humalatila tai sosiaalinen asema ole lieventävä seikka.

Yksi sivupolku kulkee niin, että pariskunta on yhdessä sopinut, että puoliso käyttää ehkäisypillereitä. Mutta eräänä päivänä suhdanteet ovat muuttuneet ja nainen jättää pillerit ottamatta, tulee raskaaksi sekä synnyttää lapsen. Miehestä on tullut isä tahtomattaan ja hän on siitä myös taloudellisesti ja kasvatuksellisesti vastuussa vähintään koko elatusvelvollisuusajan.

Tai sama toisinpäin. Yhdessä on päätetty lapsen hankkimisesta ja puoliso tulee raskaaksi. Mutta silloinkin suhdanteet voivat muuttua ja nainen päättääkin tehdä abortin vastoin lasta odottavan isän tahtoa. Aivan kuin lapsen elämä ja vastuu sekä oikeudet olisivat ainoastaan naisella ja silloinkin vain raskausajan, jonka jälkeen kaikki on kuten ennenkin. Mutta eihän se niin mene, vaan raskaus ja syntymä on vasta strartti pari vuosikymmentä kestävälle yhteiselle taipaleelle. Jos lapsella ylipäätään on läsnä olevat vanhemmat tai edes toinen.

Koko juttu on vinksallaan arvomaailmassani. Koska ihmiselämäni alkoi hedelmöitymisestä, niin jo ennen sitä on pitänyt päättää jotain yhdessä. Eikä niin, että "oho, mitäs nyt tehdään" ja tehdään abortti. Mutta itsekkyytemme on meillä kaikilla, jonka joku peittelee toista paremmin tai huonommin.

Oma itsekkyyteni tässä asiassa menee niin, että kun olen saanut alkuni, ei vanhemmillani ole enää oikeutta päättää elämäni päättämisestä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Vaan synnyn, jos olen syntyäkseni. Jos vanhemmistani ei ole elämäni jatkosta huolehtijoiksi, sen tehkööt muut. Sitä voisi kutsua yhteiskuntavastuuksi. Meistä moni kasvaa vähintään iältään aikuiseksi, jolloin voi päättää itse haluaako elää.

Joskus käy niinkin, että abortin sijaan äiti tai isä surmaa itsensä, puolisonsa ja joskus jopa lapsensakin. Jotain tästäkin olen saanut kokea eikä minulla ole yhtäkään selitystä, jonka voisin itse ymmärtää. Ajattelen vain, että elämä on lahja, jota omaani vaellan tavallani. Eikä minua ole tarkoitettu sen päättäjäksi itseni eikä kenenkään toisen kohdalla. Vaikka elämäni tarkoitus on joskus monen mutkan ja ymmärtämättömyyden takana.