Terveisiä postinkantajalle

Kauan aikaa sitten olin pieni napero ja muistan, kun postilaatikko oli satojen metrien päässä ison tien eli Tuusulantien varressa. Monesti noudin postin saksanpaimenkoira Jerin kanssa, joka juoksi lehti suussa vauhdilla takaisin. Välillä Hesarista ei ollut paljoa luettavaksi, kun se putosi suusta. Sen jälkeen riitti, että on vain sivu tai sen osa vietäväksi kotiin makupalan toivossa.

Kun lähdin vapaaehtoisena armeijaan, ei mennyt kauaakaan, kun äitini soitti Santahaminaan ja kertoi Jerin kadonneen. Hän selitti, että ehkä se lähti perääni. Mutta ei se lähtenyt, vaan koirien taivaaseen, eikä isästä tai muistakaan ollut tekemisiensä kertojiksi. Joskus kun tapahtuma palaa mieleeni edelleen vuosikymmenten takaa, ajattelen, että tekisinkö tai haluaisinko edes tehdä samalla tavalla. 

Kotitie ei ollut silloin vielä Korpintie, vaan vain kotiin vievä tie. Kun lähdin ulos siskonikin kanssa pihaa kauemmas, varoittelivat vanhempamme, että isolle tielle ei saa mennä. Se oli vaarallinen väylä, joksi sen tekivät Hyrylän hävittäjät. Jos se ei sano jolle kulle mitään, vastaus löytyy vaikka googlettamalla.

Jossain vaiheessa postin palvelu parani ja laatikot siirtyivät kotitalojen porteille, vaikkei ollut porttejakaan. Se toi mukanaan mukavan tavan. Keräsimme tien varren asukkailta vähän rahaa ja ostettiin niillä yhteinen joululahja. Jotenkin postinkantaja siitä kiittikin, mutten muista miten.

Tätä tapaa olen kiikuttanut mukanani vuosikymmeniä milloin missäkin muodossa. Nyt taas postipoksini on satojen metrien päässä, ison tien varressa. Sekin on vaarallinen tie, sillä isot kuorma-autot oikaisevat sitä myöten kuka minnekin.

Tällä kertaa istutin Soiniityntien laatikon yläpuolelle "amppeliin" jotain muuta. Parina vuonna aiemmin samassa paikassa kasvoi mansikoita ja ajattelin postimiehen tai -naisen saavan ehkä aamulla tai päivällä suun makeaksi. Mutta eivätpä saaneet, sillä molempina vuosina joku varasti koko systeemin. Vuosi sitten vaihdoin tilalle kuvan pienen peltiämpärin, jonka lukitsin tolppaan kettingillä ja riippulukolla. Jostain syystä, ehkä huonosta hoidosta johtuen se ei tuottanut satoa, joten nyt kokeilen pensastomaattia.

Kun olen ollut jouluna Jokilaaksossa, olen vuotena tai monena laittanut postilaatikkoon kovehtirasian jouluntoivotuksin. Joskus on lehden nurkassa ollut lämmin kiitos, joskus erillisellä lapulla. Ehkä en ole kadottamassa ihmisyyttäni vanhoilla päivilläkään ja katkera mieli kiertää minut kaukaa. Välillä on mukava olla mukava ja ihminen ihmiselle 💕.