Telttailua ja matkailuautoilua, osa 3

Kolme päivää sitten taisivat otsikon aiheen kirjoitukset päättyä siihen, että olin juopottelun, telttailun ja muun yhdessäolon ohessa valmis menemään Tarun kanssa naimisiin. Niinä harvoina hetkinä, kun järjenvalo voitti tunteeni, tiesin kuitenkin, ettei siitä mitään tule. Eikä tullutkaan, vaan ensimmäinen pitkäaikaisempi parusuhteeni jäi iäksi omaan lokeroonsa sydämessäni ja tapasin Liisan.

Vaikka hän käyttikin liikkuessaan pyörätuolia, telttailu pysyi osana elämääni, kun muutin Jyväskylään. Se sai myös uusia muotoja, sillä olin juonut ajokorttini pariinkin kertaan. Joten Liisa ajoi pikku-Volvoaan, jossa joskus yövyimme patjan päällä matkoillamme. Kesällä meillä oli iso huvilatelttakin viikkoja pystytettynä Päijänteen Keljonlahden rannalla. Siellä vietimme aikaa välillä enemmän kuin Vaasankadun kodissamme. Olipa teltta joskus pystyssä syntymäkotini Tuusulan Korpintien pihanurmellakin. 

Kun Liisa vaihtoi autonsa Honda Accordiin, toteutimme suuren haaveemme ja matkasimme ison teltan kanssa kuukaudeksi kiertämään Englantia ristiin rastiin. Ajattelin, että joulupukki on lähes ainoa suomalainen, joka voi sanoa ulkomaalaisille jotain uskottavasti. Niinpä maalautin peräkärryn takaosaan savupiipusta kurkkivan, valkopartaisen ja punanuttuisen ukon, joka sanoi: "Have a nice day and welcome to Finland." Atlantin rannikolta ei tarvinnut paljoa ajaa kohti sisämaata, kun yleistyivät kysymykset miksi teksti on vain englanniksi. En tiedä kuinka lienee nykyisin, mutta silloin oli Euroopassa myös saksan kieli voimissaan.

Liisan kanssa telttaillessamme olimme harvoin montaa yötä samassa paikassa. Ohjelmaani kuuluikin ajopäivien päätteeksi yösijan pystytys kokoontaitettavine hetekoineen, ruokailuryhmineen ja niin edelleen. Peräkärrymme oli campingmatkoillamme usein täynnä tavaraa kahvinkeittimineen ja kaasuliesineen, joten iltapuuhaa riitti. 

Samoihin aikoihin hankin myös ajokortin takaisin. En niinkään autoilun vuoksi, vaan halusin käytetyn, punaisen Vespa skootterin. Ensimmäinen yöpymiseen soveltuva autoni oli Chevrolet Stareagle. Väliin mahtui valkoinen Cadillac, jonka vaihdoin aitoon matkailuautoon. Merkki oli Dodge Ram Euramobil, joka vaati kuorma-auton ajokortin. Se oli jännittävä hetki, sillä jos ajokoe ei olisi mennyt kerrasta läpi, olisivat Eurooppaan varatut ja maksetut laivaliput jääneet käyttämättä. Kaikki on ollut koetun arvoista, sillä iäti mukana kuljetettavaksi on jäänyt valtavasti hienoja muistoja.