Pieni, vihreä kasvihuone

Jokavuotinen kevään, kesän ja syksynkin sisältöni on aikoinaan hankkimamme kasvihuone. Käytän siitä välillä nimeä Little Greenhouse. Jokilaakson luonnonsuojelualueen yhteyteen sopiikin myös muunkielisiä nimiä. Kuten pienet saaret Strandö ja Rabbit Island, jossa on eläintenkin hautapaikkoja.

Vaikka kasvihuoneviljely ei kallis harrastus perustamisen jälkeen olekaan, ei se ole aivan ilmaistakaan. Varsinkaan, jos ostaa taimet, mullat ja lannoitteet ynnä muut. Joku vastaavasti kasvattaa tomaatitkin omien tomaattien siemenistä. Itselleni varsinainen viljely on varsin luonnonmukaista, sillä pääosin lannoite on oman kompostoinnin tuotetta ja multakin luomua.

Yhtään kertaa en ole ollut täysin tyytyväinen kesän satoon enkä aikaansaannoksiin muutenkaan. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka aloitan joka kevät aina siivouksella yhtä innoissani, syksyä kohti into osin hiipuu. Mukavinta minulle koko jutussa onkin istua kesäpäivisin ja välillä öisinkin Little Greenhousen korituolissa satoi tai paistoi kuu 🌛 tai aurinko 🌞. Ajattelen siellä elämän monimuotoisuutta, kaiken ainutlaatuisuutta sekä omaa pienuuttani siinä kaikessa.

Monta vuotta sitten teimme keraamisten anturien ja 1000 litran säiliön ympärille kastelujärjestelmän, joka keväisen asentamisen ja säätämisen jälkeen huolehtii mullan kosteudesta omatoimisesti viikkotolkulla. Ehkä parhaiten olen onnistunut tomaattien kanssa. Myös bulgarialaisten, joiden siemeniä ystäväni lähetti kerran lentokoneella Sofian esikaupungista. Ihmetyksen aihe on kuitenkin ruohosipuli, joka parin, kolmen vuoden epäonnistuneen yrittämisen jälkeen oppi elämään sisätiloissa. Vuodesta toiseen se jaksaa kasvaa, vaikkei saisi vettä lainkaan. En ymmärrä mistä se saa tarvitsemansa kosteuden.

Kun luonto ympärillä on isolta osin villiä ja vapaata, on sillä haluja tulla myös pienen muovikattoisen ja -seinäisen huoneen sisään. Kesäisin jostain kasvilaatikon alta tai laatan välistä nostaa päätään saniainen, joku keltakukkainen, leskenlehden tapainen, monet muut ja vadelmakin. Joka oli valloittaa koko lattian, kun ajattelin, että onhan sillekin tilaa seinien sisällä. Poikkeuksetta olen kasvihuoneessa istuessani hyvillä ja haikeilla mielin. Ajattelen, että elämä on ikuista, vaikken käsitäkään miten se on saanut alkunsa. Ymmälläni olen siitäkin mitä kaikkea siihen tarvitaan ja mitä ei. 

Toissapäivänä luin nimittäin, että luonnontutkijat ovat ensi kertaa kasvattaneet kasveja kuun maa-aineksessa, joka oli tuotu Apollo-lennoilla vuosina 1969–1972. Tutkijat istuttivat siihen krassin siemeniä. Yllätykseksi versoja alkoi puhjeta kaksi päivää istutuksen jälkeen. Kuumateriaalissa itäneet krassintaimet kasvoivat täysin normaalisti noin kuuden päivän ajan. Tämän jälkeen ne näyttivät kärsivän stressistä, niiden kasvu hidastui ja ne kehittyivät huonosti. Tutkijat pitävät läpimurtona jo sitä, että kasvit ylipäätään alkoivat kasvaa, sillä pitkä oleskelu avaruudessa edellyttää tuoreen ruuan kasvattamista.