Moottoriajoneuvohistoriaani, osa 3

Jotkut asiat suorastaan syöpyvät mieleen. Ensimmäinen ja itseasiassa ainut oma mopedini oli punavalkoinen Pyrkijä Meteor Sport Standard HMW. Myyjän nimen sekä talonkin muistan lähes 60 vuoden takaa. Hän oli Räsänen omakotitalossaan lähellä Ruduksen hiekkakuoppia ja Firanlähteitä, joita ei taida olla enää olemassakaan. Kuten ei sorakuopan uimapaikkaakaan.

Sitä en tiedä miksi vanhempani ostivat minulle mopon vuosi ennen kuin sain sillä laillisesti ajaa yleisillä teillä. Joka tapauksessa vuodessa ajoin sen liikennekelvottomaksi. Kerran isä sanoi, kun tulin kotiin, että annapa, kun vähän katson mopoasi. Hän huomasi vääntyneen etuhaarukan ja sanoi, että "jotain tällaista ajattelinkin. Olin nimittäin tekemässä koivuvihtoja, kun kuulin jonkun tulevan mopolla pitkin metsäpolkua hullun lailla. Yht'äkkiä kuului aikamoinen rysäys ja sen jälkeen oli hiirenhiljaista. Mutta tuokion päästä sama ralli jatkui". Olin ajanut pyöräni vauhdilla ison koivun kylkeen.

Kun viimein täytin 15, oli pian sen jälkeen punainen moponi lopullisesti ajokelvoton, vaikka yhteiskoulun käsityötunneilla vielä kerran sen kunnostinkin. Viimein se nojasi täysin palvelleena kotini leikkimökin seinään alakuloisena, muttei silti hyödyttömänä. Siinä oli nimittäin tankissa bensaa. Elämääni oli tullut mustaisilta ostettu joka viikonloppuinen pimeä viina sekä tinnerin ja bensan imppaus. Sama tapa sekoittaa pää oli monella muullakin Linjan jengiin kuuluneella Amer-Tupakkaa vastapäätä. Monesti hain mopon kotoa ja työnsin sen läheiseen metsään tai lähikallion kupeeseen haistellaksemme polttoainetta suoraan tankista. Vanhemmilleni sanoin pyörää taluttaessani, että yritetään taas saada tätä ajokuntoon.

Samoihin aikoihin ajoin ensi metrejä myös autolla. Isä oli myynyt Peugeotin ja hankkinut kuplaVolkkarin. Usein sain ajaa sen piharakennuksen takaa autotallista lähtövalmiiksi etupihalle, kun isä tai me kaikkikin olimme jonnekin lähdössä. Kerran peruutin perheemme ajoneuvon vauhdilla puuceen kulmaan isän istuessa sisäpuolella tarpeillaan. Kun hän syöksyi ulos housut kintuissa, ei kunnian kukko laulanut. Eikä tarvinnut vähään aikaan myöskään pyytää, että saanko ajaa auton ulos tallista. Monesti kuuntelin, kun isäni kertoili kavereilleen toilailujani kovastikin hauskoina juttuina, jotka eivät lainkaan naurattaneet itseäni.