Elämä on... 💕

Eilen aloittaessani kirjoittamaan etäläsnäolosta, oli kello puoli kahdeksan. Nyt tänään sunnuntaiaamuna jatkan kellon ollessa kaksi tuntia vähemmän. Sanotaankin varhaisen linnun löytävän madon, joka ei tietty ole madon onni. Kuten ei tiaisen onnikaan, kun käpytikka ei jätä sen kotipönttöä rauhaan merikonttini katolla. Luulen, että jos se vielä tänään ilmestyy, laitan pöntön ympärille verkon tai yritän keksiä jotain muuta.

Yhtä aikaa hyvä ystäväni on taistellut kuukauden elämänsä puolesta 8000 kilometrin päässä. Vaimon valvoessa vuoteen vieressä lähes yötä päivää toivoen ihmettä tapahtuvaksi. Markku sai Bangkokin lentokentällä massiivisen sydänkohtauksen ollessaan jo passi- matkalippu- ja turvatarkastusten kansainvälisellä puolella. Voimme vain arvella oliko se pelastus, että lentokone ei ehtinyt ilmaan mukana ystäväni.

Joku hänen läheinen on Ruotsissa, joku Kemissä, Raisiossa ja Torniossa, joku Turkissa, joku Thaimaaassa, joku jossain muualla sekä minä Tuusulan Jokilaaksossa. Yhteistä meillä on etäläsnäolo Markun sitä kaikkea tiedostamatta. Olemme kuitenkin jokainen henkisesti hänen vuoteensa ympärillä kokien voimattomuutta ja avuttomuutta.

Mutta "niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa". Ehkä sen lisäksi on jotain käsittämätöntä ymmärryksemme ulkopuolella, josta sain osan maatessani Meilahden sairaalan sydänvalvomossa elämä ohuen, mutta sitkeän elämänlangan varassa. Vaimoni Päiviksen rakkaus ainoana voimavarana.

Juuri sitä Markun vaimo Areerat välittää yötä päivää puolisolleen uskoen, että "suurin niistä on rakkaus". Kuinka hyvin siihen sopiikaan AA:nkin tyyneysrukouksen osa "hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa". Markun tila huononi pari päivää sitten ja puolisolta kysyttiin kytketäänkö uudelleen hengityslaitteeseen? Kytkettiin, koska vaimo ei voinut hyväksyä asioita, joita hän uskoi jonkun voivan muuttaa.

Eilen Markku siirrettiin uuteen hoitopaikkaan, jonka mahdollisti taloudellisesti Tornion kaupunki. Silloin koin vahvasti, että "kaveria ei jätetä". Ehkä korkeampi voima, mihin Markkukin uskoo ei päästänyt irti, koska sitä ei tehnyt Markku eivätkä läheisetkään. Kuinka osaltani etäläsnäollen toistan itselleni ja hoen muille "niin kauan kuin on elämää, on toivoa". Eilen sain puolen minuutin videon vuoteen reunalta ja tänä aamuna Areeratilta thaikielisen viestin, jonka Google käänsi "Hänen jalkansa liikkuvat, kun kosketan ja hänen tilansa paranee vähitellen." 

Yksi elämäni suurista rikkauksista ja taakoista on tarve elää toisten elämää. Kauniimmin sanottuna kulkea rinnalla. Luissa ja ytimissäni koen Meilahden kokemuksen jälkeen kuinka suuri merkitys on rakkaudella, jonka voi kokea olevan läsnä.

Markku, kanssasi kymmeniä kertoja Jomtienin "Raittiiden rannalla" istuen olet kertonut kuinka paljon rakastat vaimoasi. Ehkä nyt elämäsi vaikeimpana hetkenä koet, että vaimosi rakastaa sinua yhtä paljon. Uskon sen kokemisen syvällä sielussasi tuovan sinut takaisin viereisen varjon alle rantatuoliin.