Taidan tehdä tikkuperheen

Tuokio sitten kirjoitin hamuavani kämmenenkokoista älylaitetta, jossa olisi sisäänrakennettu kosketuskynä, jolla voisi piirtää, kirjoittaa sekä käyttää muutakin kuin mustaa väriä. Samassa yhteydessä saatoin mainita, että teen sillä ainakin tikku-ukon, sillä olen kovin huono piirtäjä kaikin tavoin.

Joka tapauksessa vaikka laitteeni odottaa minua vielä jossain Suomen kaupassa, todennäköisesti Jumbon Elisa-myymälässä, on tikku-ukko saanut mielikuvitusmaailmassani perheen ja alkanut elää siellä faktaa ja fiktiota-elämäänsä. Sitä en tiedä tuleeko tästä älylaitteeni sähköiselle paperiarkille tai jonnekin muualle totta, mutta sukua se on suomalaiselle tulitikkupariskunnan rakkaustarinalle. Se on naisten ja Stidit yhtyeen tai trion käsialaa. Sanat löysin vain jonkun nettiin muistinvaraisesti kirjoittamana:

"Pienen pieni tulitulitikku hammastikkua lempi,

hammastikku teräväpäinen päivästä päivään empi.

Paksupäinen olet, tyhmänlainen lienet,

välitä mä sinusta en laisinkaan.

Pienen pieni tulitulitikku,

päätti nyt mä kuolen,

mutta tapa millä kuolla, 

tuotti hälle huolen.

Järveen en voi juosta,

hyötyä ei tuosta, 

siispä raavin pääni kylkeen laatikon. 

Pienen pienen tulitikkupojan

kohtasi hän tiellä. 

Syttyi lemmenliekki,

kumpikin jo mietti,

kuinka saisin tuon mä tuosta pyydykseen. 

Pienen pieni tulitulitikku kosi rohkeasti,

toinen nyökkäs kainosti,

ja hehkui rikkiin asti.

Suostun minä sulle,

mieheks tulet mulle,

puntti saadaan tulitikkulapsia."

Tätä muistellessani mieleen palasi myös yli puolentoista vuosisadan takaa H. C. Andersenin hyvin kaunis ja surullinen satu pienestä tulitikkutytöstä, joka paleltui kuoliaaksi. Ehkä kirjoitan siitäkin joskus, kun ensin luen huolella sadun uudelleen tai ensi kerran. Nyt muistan vain, että olen sen tai siitä joskus lapsena kuullut. Tikuista saa siis helposti elävääkin asiaa, joten miksei myös yhden tikkuperheen.