Takana yli 26 000 elettyä päivää

Olen sanonut, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni ja jatkaisin, vaikkei kukaan lukisi. Mutta on minulle tärkeää, että joku lukee, sillä ne eivät ole vain tekstejä. Ne ovat osa elämääni, kuinka sen olen kokenut ja koen. Kun joku sanoo sen, tiedän olevani olemassa ja elän. Palautteet eivät ole ylipäätään kai kenellekään jokapäiväistä herkkua. Vielä vähemmän sellaiset, joissa lukija kertoo kirjoittajalle kirjoitetusta olleen merkitystä omaan arkeen. Viime yönä puoli kaksi kilahti sähköiseen postilaatikkooni sellainen, josta jaan osan:

"Voi että olivat ihania sinun viime päivien blogit. Harmittaa, etten tavoistani poiketen ollut lukenut niitä päivittäin. Olet joskus kirjoittanut, että niiden tekeminen on tärkeä osa päivääsi. Nyt huomaan, että niiden lukeminen on tärkeä osa myös minun päivääni. Ne kohottavat mielialaani, joka alinomaa tuppaa pysymään turhan alhaisena. Etenkin rakastan sitä, kun kerrot lasten kanssa viettämistäsi hetkistä."

Kun luin palautetta yöllä, oli kello Suomessa iltasella puoli kymmenen. Itselläni Thaimaassa oli takana jo muutaman tunnin siivu unten mailla ja hipsin kevyin mielin viiden metrin päässä olevaan altaaseen asussa, jossa Eeva ja kaikki muutkin syntyvät. Yö oli lähes äänetön, mutta ei kuitenkaan. Joku luonnon yön eläjä kommunikoi ehkä puolisonsa kanssa tai elämöi itsekseen, joista vanhoilla korvillani osan kuulen ja osaa en. Suomalainen heinäsirkkakin on minulta vaiennut iäksi 😢.

Altaassa kuuntelin myös, kuinka paikallinen ihmispariskuntakin kommunikoi naapurihuoneistossa kovaäänisesti parisuhdettaan paremmin toimivaksi. Kuulosti, että molemmat olivat käyttäneen vuolaan keskustelun voiteluaineeksi alkoholia. Se kaikki teki minut toviksi surulliseksi, sillä muistelin omia, ikuisiin umpisolmuihin jääneitä rakkauksiani.

Yöllä yksin altaassa koin mitä on olla rakastettu ja mitä on rakastaa. Mutta koin myös miltä tuntuu, kun ei enää riitä muille eikä lopulta itsellekään.

Joku, minäkin, on joskus sanonut, että juo kolinaa tai konjakkia, olo on aamulla sama. Saman tapaisesti voisi sanoa ilosta ja surusta, hylkäämisestä ja rakkaudesta sekä monesta muusta tunteesta. On rikas tai köyhä, joukossa tai yksin, olo on tuskassa sama.

Ehkä syvän pettymyksen kohdatessa iäkkäämpänä on vaikeampaa aloittaa alusta. Yhä useammin tulee mieleen, että oliko tämä tässä vai vieläkö olisi uusi elämänkirjan sivu tai peräti kokonainen luku minullekin. Osa minua etsii uutta mahdollisuutta ja osa pohtii, että eihän sillä taipaleen päättyessä ole kuitenkaan merkitystä ovatko hampaat ehjät, paikatut, täynnä reikiä tai niitä ei ole enää lainkaan. 

Jos minun ei tarvitse näyttää hyvältä päältäpäin viimeisellä matkalla, niin tarvitseeko minun näyttää hyvältä sisältäpäinkään? Ehkä taivaltaan jatkavien mielestä lähtijän on hyvä näyttää hyvältä päältä ja sisältä. Kadun mies tai nainen saa puhtaat ja vuosiin parhaat vaatteet päälleen sekä valkoisen kirstun vaunukseen. Jos joku lähtöjuhlissa jotain sanoo, sanoo hän kaunista. Harva sanoo, vaikka ajattelisikin, että paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvisi kylmeni. Siitä mitä tarkoitan tekivät Valkoniemet aikoinaan toivomuksestani biisin, jonka voi kuunnella tästä.