jormas: Ihminen on hyvin itsekäs, näin ajattelen. Kun pohdin elämääni taaksepäin, mutta myös eteenkin pän ja ajattelen, että paljonko olen käyttänyt tai käytän aikaani, jolloin teen tai olen tehnyt tai edes halunnut tehdä jotain niin sanotun ventovieraan vuoksi? Mitä enemmän sitä tuumin, sitä ahdistuneemmaksi tulen. Enkö juuri mitään? Odotanko silloinkin jotain vastapalvelusta tai ystävällisyyttä? Teen kuitenkin jotain, joka tähän kirjoitettuna näyttää irvokkaalta sekin. Voin siis löytää jotain pientä, oven aukaisua tai vastaavaa, mutta en juurikaan mitään suurempaa. En kuitenkaan mitään täysin pyyteetöntä. Oven aukaisussakin jään odottamaan kiitosta, hymyä tai muuta kaunista elettä. Auta armias, jos saan osakseni ynseän tuhahduksen tai ilmeen. Mieleni marmattaa pitkän tovin, jos mitään minua palkitsevaa ei irtoa häneltä, jonka olen ajatellut ylhäältä antamani armopalan kohteeksi. Ja kun odotan jotain määrättyä, löydän itseni jostain, missä ei ole pyyteettömyyttä.
Mikä minun on ja onko se jokin myös muillakin? Jos en itse jaa ystävällisyyttä, niin miksi niin tekisi joku muu? Varsinkaan minulle. Miksi kylmien kirpaleiden jakaminen on paljon helpompaa kuin lämpöisten pörröjen? Miksi ihmiset ovat maalla jotenkin ystävällisemmän oloisia kuin kaupungeissa? Miksi yleisesti ottaen ihmiset, jotka elävät aineellisessa niukkuudessa ovat ystävällisempiä kuin kaiken krääsän ja turhuuden keskellä asuvat?
Nykyisin testaan ja tarkkailen ihmisiä usein. Yksi testieni kohde on julkisten liikennevälineiden kuljettajat. Lähinnä seiskan ratikan Helsingissä, joilla kuljen aika usein. Olen päättänyt ja ollutkin ystävällinen. Ainakin joskus. Kanssamatkustajillekin. Jos menen etuovesta, tervehdin ja jos poistun samasta ovesta, sanon kuljettajalle kiitos. Olen huomannut, että metsä vastaa usein kuinka sinne huudetaan. Ystävällisesti. 
Paitsi pysäkillä. Joskus vahnana hörhönä sanon jollekin, että hei, on kaunis ilma tai muuta vastaavaa. Välillä tuntuu siltä, että viestin vastaanottaja katselee pelko kasvoillaan, että pääseekö pakoon omin avuin, täytyykö vaihtaa ajoissa pysäkkiä tai näkyykö apuun edes virkavaltaa. Tuntuu kuitenkin mukavalta olla aloitteentekijä ystävällisyyteen. Jos sattuu hyvä päivä.