Eilen kirjoitin eläkkeellä olevasta verokarhusta, joka asuu pelikentällämme, Buddha-aukion henkien talon seinustalla omassa saviruukussaan. Mutta ennen aamupäivän petanquepelejä, on usein takana joka-aamuinen kolmen vartin kävelyni. Se on oikeastaan ainut tapa miten hoidan fyysistä kuntoani tällä hetkellä. Olen hyvilläni tästäkin.
Jo toistamiseen oli mainio aamiaispaikkani aamulla kiinni, kun tallustin sinne normiaikaan. Aidan takana kurkisteli vain talon kissa, joka on lähes aina syömäseuranani. Mutta kotiinpäin kulkiessani, tumma auto tummine laseineen soitti äänimerkkiään. Kun en nähnyt sisään, jäin seuraamaan loittonevaa kulkuneuvoa. Se pysähtyi Travel Innin eteen ja autosta nousseet naiset vilkuttivat vimmatusti. Joten aikaa kun on, kävelin takaisin. Sen he palkitsivat ylimääräisellä leipäpalalla, paistetulla pekonisiivulla sekä ylipursuavalla ystävällyydellä.
Siinä hetkessä oli juuri se yksi neljästä syystä miksi pidän Thaimaasta. Ihmisten ystävällisyys, joka on minulle usein enemmän kuin myytävät tuotteet. Ajattelin, että onnellisten listalla keikkuu kotimaani piikkipaikalla ja Thaimaa sijalla 60 ja jotain. Että tekeekö arjen turvallisuus Suomen sijoituksen, kun ainakin hymy ja ystävällisyys ovat Aasiassa yleisemminkin varsin herkässä.
Monesti päivääni liittyy muitakin eläimiä. Niitä ovat koirien lisäksi nykyisin myös Raittiiden rannan kesykyyhkyt ja oravat. Jotka tulevat syömään kädestä kulkukoirien lahjontapussini eväitä sekä vaatimaan osaansa pullakauppiaan varjon alle myymästä, herkullisesta leivonnaisesta. Tosin eilen orava oli sitä mieltä, että ainut syötäväksi kelpaava on sormeni.
Muutakin seurattavaa, muiden ruokkimaa aamuuni kuuluu. Matkalla on monta henkien asumusta tai taloa, joiden asukkaita lahjotaan paikallisten toimesta. Erityisesti pidän yhdestä, kuvan hyvin vaatimattomasta asumuksesta Kakkoskadun reunan muurin ja puiden siimeksessä. Tällä hetkellä pöytä tai talon edusta on katettu muun muassa punaisilla juomapulloilla ja kolmella leluautolla.
Reittieni varrelle mahtuu myös puretun Seven Seasin showroomien paikalle ilmestyneet kaksi mitä ovatkaan, jotka olen aamuisin nostanut takaisin pystyyn. Itse ajattelen öisten tuulten kaatavat ne, mutta ehkä joku minua selvemmin uskova ajattelee, että henget ilmaisevat näin tyytymättömyyttään. Sen tiedän tai oletan tietäväni, että kauniit ja koristeelliset maljat on asetettu kunnoituksesta maata kohtaan ja toivottamaan onnea sen muokkaajille ja muille työnsä tehneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti