Verokarhu valvoo pelejämme

Buddha-aukion petankkikenttä on tullut tänä talvena tutummaksi kuin koskaan aiemmin. Kuukausien ajan olen matkannut osaomistus-Zoomer X skootterillani sinne aamuisin useamman kerran viikossa. Petankista onkin ilon lisäksi tarttunut ihon alle sen verran, että olen oppinut pitämään pelistä.

Pelaajia kuitenkin on sesonkivuosiin nähden ollut vähän. Enimmillään kuusi, jolloin pelaamme paripeliä kolmen sijaan kukin kahdella pallolla.

Mutta sitä ennen edustus- ja tähtipelaajamme, usein Juha ja Mauri haravoivat alueen. Itse en ole tämänkään lajin kisällinä haravaan tarttunut, sillä toisesta katkesi varsi ilman minuakin. Sen sijaan roskia kerään joka kerta pelin tuoksinassa, koska aukiota käytetään moneen tarkoitukseen. Puiden varjojen ansiosta joku tuo autonsa parkkiin ja toinen paikallinen syö ajoneuvossa ruokiaan. Jonka jälkeen lounastaja tai illallistaja saattaa pudottaa eväspaperinsa kulkuneuvonsa viereen ja mennä menojaan. Minä niitä sitten keräilen heittovuorojen välissä betonirenkaan sisään, joskus ehkä poltettavaksi.

Joukossa oli vuosia seisseen, rikkoituneen veneenkuljetustrailerin alle jäänyt pieni, muutenkin reissussa rähjääntynyt ja toisen silmänsä menettänyt pehmonalle. Joka löytyi, kun joku vei vetolaitteen raadon parempaan talteen tai ehkä kunnostaakseen sen.

Joka tapauksessa söpön näköisen otson nostin pienen henkien talon seinää vasten ja annoin nimeksi Verokarhu. Se oli saanut viettää vuosia trailerin alla rauhallista elämää, joka loppui uudessa paikassa. Nyt se asuu omassa saviruukussaan, mutta muuttunut tilanne saattaa häiritä aukion koiria, sillä aamuisin valtiomme virkamies löytyy milloin minnekin retuutettuna. Tai ehkä hän käy omia aikojaan viihteellä eikä selviä aina takaisin kotiruukkuunsa. 

Minä myös vaatetan sitä ja se saikin päähänsä kentältä löytyneen lippalakin ja yhden tassunsa suojaksi jalkineen. Ensin katosi päästä hattu ja seuraavana yönä kenkä. Tilalle oli tullut toinen pehmolelu, joka viettää nyt aikaansa nallen turvallisessa sylissä. Suomalaisten rakastama Verokarhu pitää siitä yhtä hyvää huolta kuin konsanaan meistä melkein kaikista pitkine, välillä ahneilta tuntuvine käsineen.