Herrojen huoneet

Olen kaksi kertaa kokenut thaimaalaisen uudenvuoden sekä vesijuhlat selvinpäin ja päättänyt, että kolmatta ei tule. Mutta niin vaan jälleen kerran söin sanani. Sen sai aikaan Suomen lumitilanne ja hankin matkalleni 60 päivän jatkoajan.

Tänä vuonna olisikin ollut mahdollisuus kaikkien aikojen viikon pirskeisiin, sillä Songkran oli 13.-15. huhtikuuta, josta alkoi pitkäperjantain myötä pääsiäinen.

Vesijuhlat eivät Pattayan, Jomtienin kaupunginosassa juuri viruksen vuoksi näkyneet paitsi, että väkeä oli enemmän liikkeellä kuin koko viiden kuukauden reissuni aikana. Vettä en nähnyt kenenkään heittelevän ja minäkin sain vain pisaroita suosikkihierojani pirskotellessa sitä sormillaan vesilasista kasvoilleni. Pääsiäinen ei näkynyt lainkaan, kuten ilman turisteja ei taitaisi näkyä juuri joulukaan.

Omine uskoineni ja uskomuksineni olen outu lintu enkä istu ihmisten tekemiin muotteihin. Vaikka kuljenkin omia polkujani, olen silti aika tavallisten teiden tallaaja. Kristinuskosta minua ihmisen voimalla pois työntävät kaikkitietävät sananjulistajat. En istu heidän käsityksiinsä ja koen, että osa tekee huomaamattaan työtä vain saadakseen Luojansa enemmän mieleisekseen ja itsensä kaltaiseksi.

Niin tai näin. Kun seuraan Ukrainan sotaa, siviilejä ja lapsia tappavia sekä naisia raiskaavia, sinällään tavallisia ihmisiä, on minun vaikea löytää sieltä minkäänlaista hyvää tarkoittavaa, korkeampaa voimaa. Ajattelen vain surumielisenä, että onkohan minussakin piilossa samat pahat henget.

Pidänkin henkilökohtaisen uskoni sellaisena kuin se minulla on ja haluan sen kokea. Siihen maailmaan mahtuu nasaretilainen puusepän Poika, Juudas Iskaroit, itseään ihmisenä pitänyt Buddha, muut ihmiset ja eläimet sekä kaikki elämä ylipäätään. 

Jo monena vuotena olen Jomtienilla siivonnut ja kunnostanutkin milloin mitäkin vaatimattoman oloista herrojen ja ehkä rouvienkin henkien huonetta. Minulle niillä on tosin ehkä erilaiset merkitykset. Kuvan nukkekodin kokoisen rakennuksen nostin pystyyn ja kunnostin joku vuosi sitten koirien katsellessa. Aamuisin vein pikkuisen koiranruokaa maahan ja henkien huoneeseen pikkuvarpusille. Nyt pieni "temppeli" lienee niiden hautausmaalla ja paikalla oli tullessani kodittoman naisen teltta.

Linnuille ruokaa ylipäätään antaessani on mielessäni yhä usein Topeliuksen runo vähän muunnettuna: "Luokseni nyt riemuiten lensi varpu-kulta. Kiitollisna siemenen otti se kyllä multa. En mä ole lintu tästä maasta. Olen pieni Irmeli, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhälle, sai sun siskosi, enkeleitten maasta."