Ukraina

Kerran ennen Ukrainan sotaa matkustin Mustanmeren rannalle läpi outojen maiden uimaan, juomaan alkoholittoman oluen ja tapaamaan rauhankyyhkyjä. Ystäväni Hannu ajoi 3000 kilometriä kolmessa päivässä Odessaan ja saman takaisin. Vietimme myös vuorokauden viisumilla päivän maassa, jota ei ole tunnustanut kuin Neuvostoliitto. Nimeltään se on Transvestnia, joka lippuineen ja julisteineen on osa kommunismia. Nyt kun Ukraina on sodassa, karttaa katsomalla ymmärtää helposti, miksi naapurimaalla tai osalla Moldovaa on vahva Venäjän tuki. Sielläkin kaduilla pohdin ihmisten onnellisuutta. Vaikka elo oli aivan toista kuin omani, onnellisuus näytti samalta. 

Mutta oli minulla Ukrainaan asiaakin. Kävin tutustumassa kutsusta merikonttitehtaaseen, jossa toden totta tehtiin kuin Päiviksen ja minun Merikonttikotimme aihioita. Hieno kokemus, joka liittyy yhteen unelmistani. Voisin edelleen olla mukana tekemässä niistä asuntoja tai muita ihmisten tarvitsemia rakennuksia. Tänä päivänä idea on sodan vuoksi hyvinkin ajankohtainen. Olenkin yhden Ukrainassa asuvan kaverini postituslistalla hänen etsiessä juuri nyt jeesiä hankkeeseen, joka sopisi kuin salpa tai sarana merikontin oveen. Vastasin myös ja lähden Ukrainaan, jos tarve vaatii ja ovi aukeaa. Siellä olisi konttitehdaskin valmiina. 

Matkaseurani Hannu on ollut myös monessa mukana ja ystäväni koko elämäni ajan. Tunsin oikein hyvin hänen vanhempansa, joista isän kanssa myimme tekemiäni, soivia tuohitorviakin ympäri Suomea aikoinaan. Eilen pengoin valokuvia, joiden joukossa oli yhtä ja toista muistoiksi käyvää. Jotain hyvin ainutlaatuistakin. Hannun puolisalaa ottamassa valokuvassa olen varastamassa ukrainalaiselta maissipellolta tähkän tuliaisiksi Suomeen. Perille se ei selvinnyt, sillä söimme sen matkalla 😢.