Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Olen aina rakastanut lapsia

Kun en ollut aikuinen, oli kotonani sijoituslapsia. En oikein tiedä miksi, mutta oletan rahan olleen yksi syy. Niin tai näin, äitini ja isäni tietämättään opettivat minulle, että lapsia ei tarvitse tehdä voidakseen rakastaa niitä. Vanhempieni rakkautta riitti yhtä lailla kaikille kotonani oleville tenaville. Aivan erityisesti yli puolen vuosisadan takaa on muistiini jäänyt ruskeasilmäinen Petteri, nykyisin aikuinen mies Tuusulasta. Vieläkin tunnen sen, kun hän juoksi syliini saapuessani milloin mistäkin.

Itse en tietääkseni ole biologisesti isä, mutta juridisesti kylläkin. Olen nimittäin adoption kautta isä ja sen myötä isoisäkin. Lapseni lasta en ole kuitenkaan nähnyt vuosikymmeneen, kuten en juuri poikaanikaan.
Myös Filippiineillä minulla on parivuotias poika, jonka isä luulin olevani 😥. Vaan en ollut, vaikka syntymätodistuksessa Jorma Goza Soinin, Little Jorman, isä olenkin.

Sitten Thaimaassa lähellä Laosin rajaa minulla on kaksi pientä koiranpentua. Toisen nimi on Soini ja toisen Soinee. Ne ovat samassa rakkauskategoriassa kuin osaomistuskoira Niilo ja kaikki muutkin eläimet. 

Rakkaus lapsiin ei ole iän myötä kadonnut. Thaimaassa aamiais- ja ruokapaikkojen valintoihini vaikuttaa onko talossa lapsia. Sydämeni sulaa ja pakahtuu rakkaudesta, kun kolmevuotias kiikuttaa minulle lounaslistaa ja seuraavalla kerralla suolapurkkia.

Monesti päivien viettopaikka on varjon alla rannalla. Senkin valintaan vaikuttaa onko lapsia vai ei. Kun seitsemänvuotias tulee viereeni katsoen silmiin, ikään kysyen voiko istua, olen myyty. Sitten hän ojentaa kymmenen pienen pientä sormeaan ja minä loruttelen "harakka hakkaa, aitan katolla niitä näitä jne". Sen jälkeen tyttö ottaa puolestaan sormeni ja haluaa opettaa minulle thaiksi numerot yhdestä kymmeneen. Ja minä vastaavasti saman suomeksi. Ehkä seuraavana opetan sormien nimet. 

Sitten äidiltä ja muilta salaa annamme kulkukoirien lahjontapussista kyyhkyille ja kesylle oravalle purtavaa. Ja joka kerta sen tehtyämme, menee tämä pieni lapsi tunnustamaan tekonsa äidilleen. 

1 kommentti:

Valkoinen vaate kirjoitti...

Kiitos tekstistäsi, ihan tuli kyynel silmään siitä, että sinun kaltaisia ihmisiä löytyy vielä!