Mihin käytän Thaimaan bahtejani

Raha-asioita voi pyöritellä monin tavoin. Nyt pyörittelen kirjoituksessa talouttani neljän, viiden kuukauden ajalta Thaimaassa, joka lähenee loppuaan ja edessä on pian Suomen kesä. Koska puhun bahteista, niin euroiksi ne hieman oikaisten voi kääntää niin, että 100 bahtilla saa tällä hetkellä vajaat 3 euroa. Joskus samalla määrällä on saanut 5 euroa. 

Sillä voi ostaa monessa paikassa hyvän thaiaterian juomineen tai vaikkapa kolme litraa polttoainetta Päiviksen ja minun pikku skootteriin. Niitä suomalaiset sanovat jostain syystä mopoiksi ja mopotakseiksi. Paikalliset puhuvat oikeaoppisemmin motorbikeista.

En ole törsäillyt, mutta en nuukaillutkaan. Vaikka lasken mukaan puolet Thaikotimme yhtiövastikkeesta, sähköt, vedet ja pesulakulut, siivoukset, skootterin vakuutukset ja katsastuksen, polttoaineet sekä pikku korjaukset, ei lentolippuineen ja takseineen rahaa kulu 1000 euroa kuukaudessa. Vaikka maksoin viisumin lisäksi agenteille ja thaiavulle parista sen pidennyksestä noin 9000 bahtia, ostin silmälasit 7000 bahtilla ja jotain vaatteitakin ynnä muuta.

Kerran viikossa olen käynyt ystäväporukassa lavataksilla armeijan Sai Keaw-rannalla, johon menee luonnonsuojelumaksuineen 200-300 bahtia kerta. Viikottainen saunareissu kuumine ja kylmine altaineen on samassa hintaluokassa. Kalastus-/uimamatkankin teimme kirkkaisiin vesiin vuokraamalla koko aluksen.

Syön myös oikeastaan aina aamupalat sekä päivälliset ulkona, mutta jääkaapissa on iltoja ja öitä varten muutakin kuin valo. On juustoa, leipää, hedelmiä, jugurttia, alkoholitonta olutta ja kivennäisvettä tuoremehuineen ynnä muuta. Koirille, linnuille ja nykyisin myös parille kissalle on omat makupalansa ja purtavansa.

Monena päivänä annan muuten vain heille, joilla näyttäisi olevan minua vähemmän 50-100 bahtia. Joskus annan lapselle tai lapsille 5-10 bahtin kolikot. He kiittävät kauniisti laittamalla kätensä yhteen ja äiti, joskus isäkin hymyilee vieressä. Ja minä jälleen mielikuvittelen, kuinka lapset menevät kauppaan vanhempiensa kanssa ja ostavat itselleen jotain pientä vanhan farangin antamilla kolikoilla. 

Keitä paikallisia minun vaatimaton matkakassani sitten hyödyttää? Polttoainetta voisin ostaa katujen varrelta pulloista, mutta käytän asemia. Ne bahtit tai ainakin osa saattaa mennä sinne, missä niitä olisi muutenkin. Tosin polttoaineasemienkin ylläpito lienee yksityisyrittäjillä, kuten ehkä 7-Elevenienkin, joita silloin tällöin katoaakin katukuvasta. Ruokapaikoista käytän myös Kakkoskadun Kissiä. Muuten minusta hyötyvät eniten syömisen osalta perheiden pitämät pienet ruokapaikat.

Yksi ulkomaalaisten tekemä asia on, josta ei paljon puhuta, mutta mitä arvostan suuresti. Ne ovat farangien naisystävilleen/vaimoilleen perustamat tai ainakin maksamat työpaikat tai yritykset. Niitä voivat olla pesulat, leipomot, torimyymälät, rantatuolipaikat ja niin edelleen. Joskus onkin niin, että pariskunnan pieni business tarvitsee jatkuvaa sponsorointia pysyäkseen edes osin omilla jaloillaan.

Turismi on merkittävä tulonlähde ja leipäpuu monelle paikalliselle, mutta me ulkomaalaiset olemme muutakin. Vaikka suomalaisia ei määrällisesti paljon olekaan, olemme laumasieluja ja hakeudumme toistemme seuraan. Niinpä joku paikallinen kerää aurinkovarjojensa alle suomalaisia, toinen saksalaisia, kolmas brittejä ja niin edelleen. Näin on myös saunojen sekä ravintoloiden laita.

Koen olevani yksi pieni palanen, joka osaltani pyöritän jonkun paikallisen perheen arkea. Palkkioksi saan hyvän mielen ja palvelut sekä ystävällisen kohtelun. He ovat kuin ystäviä. Ehkä he sitä ovatkin ja muistavat minut vuodesta toiseen kuten katujen koiratkin. Ensi reissulla etsin sattumanvaraisen varpaankynsieni leikkaajan paikalle lempimanikyristin.