Jomtien Beachin rantatuolielämää

Jos tahtoo olla muiden kanssa tekemisissä Thaimaan auringon alla tekemättä juuri mitään, oiva paikka siihen on joku rannan kymmenistä tuhansista tuoleista, usein kovia kokeneen aurinkovarjon alla.

Voi olla aivan omissa oloissaan, lukea kirjaa, kutoa, täyttää ristikoita, kiikaroida merenpinnan elämää, nauttia auringosta, ottaa hieronnan tai odottaa pullan myyjää tai jotain aivan muuta. Voi myös ajatella, pyrkiä ja viimein kokeakin kuuluvansa joukkoon jonain muunakin kuin vain maksavana asiakkaana.

Jos säännöllisesti käy samassa paikassa, alkaakin kuulua kalustoon. Henkilökunta voi pitää sinusta joskus huolta tavalla, jota kaikkea ei tiedä eikä ymmärrä. Olen istunut tällä sessiolla esimerkiksi jonkun kerran Heikin kanssa, joka on paikan vakiokävijä ja -olija. Kun hän kerran tuli viereeni jälkeeni, sanoi hän tienneensä, että olen saapunut. Tätä ihmettelin, sillä ainuttakaan yhteistä tuttua tai edes suomalaista ei näköpiirissä ollut. Heikki näytti puhelimestaan hänen suosikkihierojansa lähettämän viestin, että kaverisi on saapunut 😎.

Kun eilen sadekuuro yllätti, loihti talon väki reikäisen aurinkosuojan lisäksi sateenvarjon käteeni. Tuokion kuluttua sen alle tulivat lapsetkin. He säätivät varjoa milloin mistäkin reiästä tippuvan pisaran eteen, kunnes olimme taatusti kaikki märkiä. Siinä hetkessä ajattelin aamulla heille tuomiani värityskyniä ja - kirjoja ja koin olevani osa suurta perhettä tai ainakin vähän lasten ystävä. 

Yhdellä pitäjällä on ehkä viitisenkymmentä tuolia tai pehmustettua divaania. Ydintoiminta työllistää pariskunnan tai pari, kolme henkilöä. Oluen ja muiden virvokkeiden lisäksi voi ostaa esimerkiksi kahvia ja teetä, mutta myös ruokaa. Sen he noutavat usein tai aina jostain lähistöllä olevasta ravintolasta.

Joka aamu jokainen varjo on hakattava lekalla hiekkaan ja pystytettävä sekä tuoli kannettava paikoilleen. Kun ilta on kulunut, on kaikki kasattava takaisin yhteen nippuun ja köytettävä pressujen alle. 

Luulen, että kaupunki järjestää määräajoin kilpailun, jonka perusteella rantakaistaleet luovutetaan yrittäjien käyttöön, jotka saattavat maksaa lisäksi jonkun kuukausimaksun. Se varmaan ei ole aivan näin ja ehkä joku jakaa parempaa tietoa, sillä määrätty paikka saattaa olla samalla yrittäjällä vaikka vuosikymmenen.

Tarkkaa touhuakin se välillä on. Joskus näkyy virkahenkilöitä mittojen ja karttojen kanssa tarkistamassa, että käytävät tuolirivistöjen välissä ovat riittävät ja rantakaistale vapaa kaikkien kuljettavaksi. 

Joillakin paikoilla on enemmän elämää ja väriäkin. Suomalaisittain Raittiiden rannalla sitä tuo siellä tukikohtaansa pitävät, puolentusinaa manikyristiä tai hierojaa. Tätäkään en varmaksi tiedä, mutta luulen heidän maksavan olemassaolon oikeudesta ehkä 15 % tuloistaan rantapaikan pitäjälle. Kaikilla on numeroidut, vaaleanpunaiset takit brodeeratuilla nimillä, joista päättelen, että tarvittavat luvat ovat kunnossa.

Varjojen alla puikkelehtii lintujen, oravien, joskus koirien, mutta vain harvoin kissojen lisäksi monenlaista muutakin kauppamiestä ja -naista sekä lasta, joista taidan kirjoittaa huomenna.