Aamulenkkini varrelta

Kun aikoinaan aamulenkkeilin Päiviksen kanssa, olivat ne usein vähintään viisi kilometriä, monesti kymmenen. Kun tällä matkalla niitä aloittelin uudelleen, oli pituus noin 2,5 kilometriä, nykyisin noin neljä.

Kävelen kadun reunassa ja jalkakäytävillä. Eilen lenkillä muistui mieleeni Maija Könkkölä, joka sanoi jalkakäytävien kaivantoja "näkövammaisten keräilykuopiksi". Varsinkin, jos ne olivat huonosti puomitettuja. Pattayalla voisi vastaavasti laatoitetun kevyenliikenteen väylän keskellä olevaa polkupyöräkaistaa sanoa fillaroijan esteradaksi. Paitsi, että vain aniharvoin sillä kukaan ajaa. Kerran ajoi joku muunmaalainen, joka tuli takaani kuin tuulispää tai myrskyn merkki haukkuen ja huutaen minut laattojen rakoon. Minulle oudosta kielestä en mitään ymmärtänyt, mutta äänensävystä 🤬🤬 sitäkin enemmän.

Mutta putkirikkoja tapahtuu kaduilla täälläkin. Joskus ne saavat tiet tulvimaan ja joskus ne sateiden lisäksi tulvivat, koska monet, suomalaisittain palopostit, ovat käytössä ilman tulipalojakin. Niistä haetaan vettä moneen tarkoitukseen ja onpa joskus joku kadun varressa pesämässä saaveineen pyykkiä tai autoaan. Välillä vesipiste tiputtaa muuten vain vettä ja sen alla olevasta tynnyrin puolikkaasta käyvät kadun koirat ja kyyhkyset juomassa. Palopostin vedellä voi siis tulipalon sammuttamisen lisäksi sammuttaa janoaan 😂. 

Reissuni alussa kirjoitin aamulenkin kantapaikastamme, jossa nautin aamusodat. Surin, kun se oli laittanut ovet säppiin eikä näkynyt sielua ristin kanssa eikä ilman. Mutta silloin tällöin kolmen kuukauden aikana se on hissun kissun heräillyt henkiin entistä ehompana. Viikolla kiinnittivät pressukankaista mainosta, jonka sanomasta ymmärrän yhtä vähän kuin farangifillaristin pyyhkeistä. Mukava olisi, jos joku suomentaisi sitä minulle ja muillekin. Hataran pääni muistin sopukoista olin poimivinani tutut kasvot ruokapaikan työmaalta. Joten voi olla, että tapaan pienen tytön, joka kaksi ja kolme vuotta sitten kiikutti lelunsa usein aamulla pöytääni.

Monesti kävellessäni ajattelen myös näkemiäni kasveja. Osa niistä on viljellys- tai hyötysellaisia, osa luonnossa kasvavia ja osan ovat ihmiset laittaneet ruukkuihinsa. Oikeastaan kaikki kasvit, on niissä kukkia tai ei, ovat kauniita, jos antaa niiden elämille aikaa omissa ajatuksissa. Sitä jäin eilen pohtimaan, kun pienessä astiassa keskellä asfalttiviidakkoa kasvoi kaktuksen tapainen. Se ehkä ajatteli tai muuten käsitti nyt olevan aika kukkia jotain tarkoitusta varten niillä eväillä mitkä se kotiruukustaan löytää.