Sosiaalinen media

Sosiaalinen media synnyttää monenlaista yhteisöllisyyttä sekä poistaa yksinäisyyttä. Muotoja ovat esimerkiksi verkostot, ryhmät ja verkkoyhteisöt. Sosiaalisen rakenteen ohella yhteisöllisyyttä voidaan arvioida esimerkiksi sen tiukkuuden ja ajallisen pysyvyyden mukaan. Yhteisöllisyyteen liittyvät läheisesti kulttuuriset erot ja käytännöt, kuten myös avoimuus ja tiedon jakaminen. Ne muovaavat laajalti yhteiskuntaa.

Some muokkaa myös jokaisen toimijan henkilöbrändiä, sillä jaamme valikoidusti tietoja kaikesta itseemme liittyvästä. Joku ei kerro ikäänsä, ei edes oikeaa nimeä eikä julkaise henkilökohtaisia kuvia. Joitakin henkilöitä ei ole olemassakaan. On vain feikkiprofiili hauskanpitoon tai vaikkapa rahan huijaamiseen epärehellisin keinoin. Niitä mahtuu omaanikin, usean tuhannen kaverin joukkoon.

Omissa verkostoissani onkin enemmän heitä, joita en oikeastaan tunne, kuin niitä, jotka olen tavannut. Monista muodostan omassa mielikuvitusmaailmassani käsityksen. Voin esimerkiksi elää ja ajatella millaista on alakouluikäisen tytön elämä savimajassa Afrikassa, kun hän pyytää osaomistuskoira Niilon kuvia. Lasten ollessa kysessä pyydän poikkeuksetta vanhempien luvan keskustella, sillä sosiaaliseen mediaan liittyy paljon sairasta.

Osa somemaailmastani rakentuu mielikuvitus- ja virtuaalitodellisuuden ympärille. Viihdyn siellä leijuen monesti ilmassa, asuen Romanian maaseudulla pienessä kylässä. Välillä olen Afikan savannilla ja välillä suurkaupungin slummeissa tai New Yorkin Manhattanilla tekemässä uutta tulevaisuutta, joskus businestäkin.

On ollut mielenkiintoista havaita kuinka vähän monessa suhteessa olen loppujen lopuksi vuosikymmenten aikana muuttunut. Langaton tiedonsiirto televisioineen on muuttanut vain elämäni viitekehyksiä. Kun olin lapsi, elin Tarzanin viidakkomajassa, ratsastin Tex Willerin ja Pecos Billin kanssa tai asuin Tonton luona keskellä intiaaniheimoa. Jane Calamity ja Sue olivat lapsuuden tyttöystäviäni. 

Nyt paperisten sarjakuvalehtien sivuilta kaapatut elämät ovat palanneet arkeeni, sillä viime kesänä tilasin yli puolen vuosisadan jälkeen kotiini Aku Ankan. Elänkin taas osin Ankkalinnassa ja ihmettelen Roopen saituutta sekä Hannu Hanhen onnea. Joka ei riitä Iineksen lumoamiseen, vaan hän seurustelee yhä Akun kanssa. Sepe Susi ei saa pojastaan ilkeää eikä pahaa, vaikka se isän suurin toive onkin. Vuosikymmenet ovat tuoneet paperilehteen paljon uusia, ihmisten luomia mielikuvitushahmoja, joissa on jotain ihmistä, jotain eläintä ja jotain, joka ei ole kumpaakaan.

Ehkä yksi sosiaalisen median merkityksellisimmistä ominaisuuksista monelle on alussa mainitsemani yksinäisyyden ehkäisy. Se on ollut minullekin arjen sälän ohella hyvin tärkeää. Osin omista ja osin muiden valintojen seurauksena viimeiset kolme vuotta ovat olleet vaikeita, raskaitakin elää. Olen ollut eksyksissä vailla iloa ja elämän tarkoitusta. Olen kyntänyt syvällä mieleni uumenissa, vaikka luulin, että elämäni leppoistamisjaksolla ei isoja murheita enää ole. Olen mennyt itseeni ja kun tuli liian ahdasta, lähdin pois. Palatakseni tovin kuluttua takaisin sen äärelle mistä en päässyt yli.

Monesti elämän ollessa täynnä harmaita sävyjä, ovat somemaailman ystävät, joita en tunne ja tunnen, auttaneet minua tietämättään yli karikoiden. Joskus on pitänyt laittaa viimeisten vuosien vastamäkien toiseen vaakakuppiin koko muu elämä ja kysyä, että eikö tämä kaikki ole kuitenkin ollut elämisen arvoista. Sillä elämiä on itse kullakin vain yksi ja huomisesta emme tiedä. Emmekä siitä mitä on tuhannen tai miljoonan vuoden kuluttua.