Pieniä palasia Jomtienin arjestani

Vaikka näiden sivujen 3704:s blogi ei monia kiinnostakaan lukemisen vertaa, on päivittäisestä kirjoittamisesta tullut oleellinen osa päivääni, usein aamua. Jokaisesta lukukerrasta ja varsinkin kommentista iloitsen, on se millainen tahansa. Kirjoitan kuitenkin ensisijaisesti itselleni ja itseni vuoksi, jotta ehkä alati surkastuvilla aivoillani olisi jotain tekemistä. Sitä paitsi kirjoitettua on mukava lukea ja elää uudelleen vuosienkin kuluttua.

Aika iso osa arjesta ja pyhästä, jotka elämäni leppostamisjaksolla vain harvoin eroajat toisistaan, menee kaiken sen havainnointiin mitä ympärilläni tapahtuu. Vain harva paikka Jomtienilla elää yhtä vilkasta aikaa kuin ennen koronaa. Lähes kaikkialla on hiljaisempaa, mutta ei joka paikassa. Yksi niistä on ulkomaalaisvirasto, jossa ei alakulo eikä väen vähyys näy. Sen perusteella voisi ajatella maassa olevan yhtä vilkasta turisminkin osalta kuin aiemmin. En osaa sanoa yhtään syytä tähän, mutta immigrationissa vuoroaan eivät odota juurikaan muualta tulleet työläiset.

Ruokaa myyvien ravintoloiden päiväelämääkin seuraan. Näyttää siltä, että parhaiten ovat asiakkaansa onnistuneet säilyttämään ne, jotka ovat saaneet syöjikseen sekä paikallisia että muualta tulleita. Luulen, että silloin myös thaimaalaisten, vaikka olisivat ulkomaalaisten seurassakin, on viihdyttävä paikassa ja saatava mieleistään ruokaa. Siinä hyvin ovat onnistunet esimerkiksi Jomtien rantakadulla oleva Surf Kitchen ja seuraavalla kadulla Kiss. Jonka tosin muistelen olleen aiemmin auki yötäpäivää.

Aamulenkkini virvoitusjuomapaikan ollessa suljettuna, istun usein tovin Soda Water pulloni kanssa Thaikotikulmani 7-Elevenin edustan betonopalkin päässä ja seuraan elämää. Luulen, että juuri Covid-19 on tuonut moneen paikkaan tännekin ruokien kotiinkuljetuksen, joiden liikkumista pienillä skoottereilla, suomalaittain mopoilla monesti katselen. Vaikka jonkun sadan bahtin lähetyksestä ei paljon jaettavaksi riitä, liikkuvat myydyt tuotteet vilkkaasti kotioville ja milloin minnekin monen ruokalähetin voimin. 

Myös 7-Elevenin edustaa kotinaan tai päivystyspaikkoinaan pitävien koirien elämää seuraan enemmän kuin aiemmin. Itse asiassa nekin seuraavat lähes koko ajan mitä ympärillä tapahtuu. Ne tunnistavat monia tuttuja, joiden ruokapussien nyörit saattavat aueta, kun vaan menee häntä heiluen kerjuureissulle. Minäkin kuulun joukkoon, jolle parin koiran kannattaa mielestään huiskutella monitoimihäntäänsä. Joskus niille riittää pelkkä rapsutus. 

Suureen osaan ihmisistä koirat eivät reagoi mitenkään, mutta joillekin, autollekin ne saattavat haukkua tai niiden tullessa pihaan vaihtaa paikkaa. Innostus varsinkin haukkumiseen myös kasvaa joukossa. Kun jonkun lähistön liiketilan edustalla päivystävä koira näkee tarpeelliseksi ryhtyä elämöimään jotain, liittyy kuoroon usein muita. Vaikka kirput lienevät niiden suurin ongelma, ei ihmisen silmin katsottuna vapaan koiran elämä ole lainkaan hassumpaa.