Kylän koirat

Kun olin lapsi, Suomessa kaikki eivät välittäneet siitä pitääkö koiran olla kytkettynä vai ei. Koulumatkakin suunniteltiin joskus sen mukaan onko naapurin Jeppe irti. Järjestyslain mukaan nykyisin koirien jätöksetkin pitää kerätä, jotta ne eivät jää ympäristöön. Jätökset on kerättävä pois etenkin taajaan asutuilla alueilla, eikä koira myöskään saisi merkitä autonrenkaita, talojen seinustoja, patsaita, portinpieliä tai koristekasveja omaksi reviirikseen. Poliisi voi järjestyslain mukaan sakottaa koiran omistajaa, jos tämä ei kerää jätöksiä.

Vaan toisin on Thaimaassa. Jos täällä näkee ylipäätään koiran talutushihnassa, on se usein farangin tai muun maahanmuuttajan hankkima koira ja joskus kissakin. Mutta kakkapussit matkassa eivät kulje hekään. Ehkä lämpimät kelit myös osaltaan vauhdittavat jätösten muuttumista osaksi normaalia luonnon kiertokulkua.

Kirjoitan paljon koirista ja varsinkin alkuaikoina koin joskus, että jos joku määrätty suomalainen saisi päättää, päättäisi hän päiväni yhdessä inhoamiensa koirien kanssa. Nykyään en enää tähän ilmiöön törmää niin usein. Ehkä he ovat menettäneet toivonsa koiraelämien ja minunkin muuttamisen suhteen. Itse ajattelen, että maassa maan tavalla tai maasta pois ja pärjään koirien kanssa loistavasti missä tahansa.

Olen kiertänyt tälläkin jaksolla tuttua lenkkiä aamuisin ja ihmetellyt La Santirin kulmalta lähtevää, hyvin rauhallista asfalttitietä. Että lieneekö umpikuja tai miksi sillä ei näy kuntoilijoita, ei jalkaisin eikä pyörillä. Joten eilen otin tien aamuohjelmaani. Ihmetykseni vain kasvoi roskaisten kadunvarsien hiljaista tietä kulkiessani. Mutta ei aikaakaan, kun kuvioihin ilmestyi ensimmäinen ja sitten toinen koira, joita pian oli monipäinen joukko ja sen jälkeen seuraava ja taas seuraava.

Ehkä joku olisi kääntynyt takaisin, mutta itse en niin tehnyt, sillä olkapäälläni keikkui totuttuun tapaan kulkukoirien lahjontapussi. Sitä myös tarvitsin neuvotellessani kulkuoikeuksistani. Eilen niiden haltijat tuntuivat etupäässä ihmettelevän, vaikka rohkeimmille makupalat kelpasivatkin. Tänään kuljen samaa reittiä ja näen ovatko koirat käyneet neuvonpitoa keskenään iltapäivän ja yön aikana pysyvämmistä kulkuluvista. 

Lenkin lopuksi istahdin tutun betonipalkin päähän 7-Elevenin eteen seuranani karjalankarhukoiran näköinen ystäväni. Yhdessä seurasimme minuun nähden nuorehkoa ranskalaismiestä, joka vastaavasti istahti kahden pahvisen juomamukinsa kanssa kadunreunaan. Eikä aikaakaan, kun koirakaverini hiippaili hissun kissun miehen selän taakse ja otti hampaisiinsa toisen juomamukin ja palasi takaisin.

Katselin huvittuneena ranskalaista hänen kopeloidessa vierustaansa mukiaan etsien. Kun hän vilkaisi minua, näytin lähistöllä anastamaansa juomaa nauttivaa koiraa. Mies meni varkaan luokse ehkä hieman kiukkuisenakin hakemaan mukiaan. Ja sai vastaansa synkän ilmeen alta kulmien sekä mustan kuonon paljastamat vitivalkoiset kulmahampaat. Katse kertoi lisäksi, että menetit juomasi. Kesti vain tovin, kun nauroimme yhdessä tapahtuneelle. Hän ranskaksi ja minä suomeksi.