Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. tammikuuta 2022

Immigration office

Thaimaan lippu on ollut nykyisen kaltainen vuodesta 1917. Sitä ennen lipussa oli punaisella pohjalla valkoinen norsu. Lipun kaksi punaista vaakaviivaa symboloivat maata ja sen kansaa, valkoiset vaakaviivat kuvastavat buddhalaisuuden puhtautta ja leveä sininen viiva merkitsee kuningaskuntaa. Maan historiassa sotilasvallalla on aivan erityinen osansa tänäkin päivänä.

Jokainen laillisesti Thaimaahan matkaava joutuu tekemisiin Ulkomaalaisviraston kanssa, jonka kanssa olen tällä kertaa ollut erityisen tarkka. Tein esimerkiksi tullessa täytettävän maahantulokortin lisäksi ensimmäisen kerran erillisen ilmoituksen missä asun, milloin tulin sekä lähden ja mitä muuta mahtoivatkaan kysellä.

Nyt on vienyt aikaa ja teettänyt työtä turistiviisumin 60 päivään 30 päivän jatko. Tai yritän 60 päivää, jota tuskin saan koska haen tämänkertaiseen viisumiini jatkoa ensimmäiden kerran. Ryhdyin puuhaan ehkä aikani kuluksi ja saadakseni tietää voiko mainituun 60 päivään saada mutkitta saman mittaisen jatkon, sillä rantatuoleissa on tietäjiä laidasta laitaan. Oletan, että jatko 90 vuorokaudenkin jälkeen on ylipäätään mahdollista Covid-19 vuoksi koska ihmisillä on ollut vaikeuksia palata kotimaihinsa. Tietysti mahdollisuus on myös pitänyt turisteja maassa kauemmin. 

Reipas viikko sitten istuin ja seisoin käytännössä koko päivän Immigration officen pihamaalla. Pääsin iltapäivällä vain juuri ja juuri ulko-oven sisäpuolelle saadakseni paperinippuuni ainoastaan merkinnän, että uudestaan viikon päästä aamulla. Olin ehkä liian aikaisin lunastamassa jatkoa oleskeluuni.

Eilen oli sitten viikko kulunut, edessä uusi yritys ja olin paikalla puoli tuntia ennen viraston avaamista. Mutta jo silloin oli melkoiset jonot, joten aikaa meni aamu kahdeksasta puoli viiteen iltapäivällä. Mukanani samalla asialla oli pari kaveriani, jotka tulivat perin tuskastuneiksi iltapäivän edetessä kohti sulkemisisaikaa. Toinen oli valmis vaihtamaan tarvitsemansa avun pihamaalla olevaan toimistoon, jonka palvelun hinta oli 7000 bahtia. Toinen vastaavasti sanoi, että jos tämä ei nyt onnistu, ostaa hän illalla lentolipun ja palaa kotimaahan.

Saapa nähdä kuinka on yön aikana mielen kanssa käynyt, sillä molemmilta puuttui yksi paperi eivätkä asiat edenneet toivotusti maaliin. Eikä sitä tehnyt aivan omakaan hakemukseni, sillä passi ja mahdolliset luvat jäivät virastoon, jotka saan noutaa tänään. Silloin selvinnee saanko 60 päivää lisäaikaa, jotain muuta tai enkö mitään 😥.

En hevin kielteisesti arvostele minkään maan tapoja, sillä sen verran olen maailmalla maleksinut, jotta tiedän, että hyvät ja huonot puolensa ovat kaikialla. Nyt kuitenkin sanon, että ilman paikallisten apua on varsinkin kielitaidottomalle Immigration office lähes ylipääsemätön paikka. Se nakertaa nykyisillä käytännöillä sata varmasti turistien määrää. Toisaalta maltilla selviää pitkälle enkä ole koskaan kuullut, että joku olisi joutunut poistumaan maasta siksi, ettei ole pystynyt hoitamaan asiaansa puutteellisen kielitaidon vuoksi. 

Ei kommentteja: