Jomtien

Wikipedia sanoo, että Jomtien tai Jomtien Beach olisi oma kaupunkinsa, mutta olen toista mieltä. Tämä sillä varauksella, että kaupungit ja sen osat Thaimaassa muodostuvat samantapaisesti kuin Suomessa. Että Malmi ei ole kaupunki, vaan yksi Helsingin kaupunginosa. Tosin kyllä meilläkin nykyisin on kaupunginosavaltuustoja jne. Mutta ehkä joku lukija tietää onko Jomtien oma kaupunki ja kertoo muillekin? 

Itse en ole koskaan kuullut sen hallinnosta, vaan luulen päätökset tehtävän suurelta osin Pattayan kaupungintalolla. Joka varsinkin pihaltaan on tuttu, sillä sieltä lähdimme monet kerrat yhden Aasian suurimman moottoripyörätapahtuman Burapan vuosittaiselle kaupunkikierrokselle Buddhavuoren molemmin puolin. Se on hieno ja näyttävä ajelu, kun poliisi oli pysäyttänyt kaiken muun liikenteen ja ihmiset vilkuttelevat katujen varsilla.

Olen nyt ajanut pienellä pyörällämme muutaman kerran Jomtien Beachin päästä päähän ja sen eteläinen osa on kehittynyt valtavasti moderneine asuinkerrostaloineen ja uusine, leveine rantoineen. Nykyisin se on ehdottomasti tyylikkäin rannanosa. Ainakin toistaiseksi uudet hiekkarannat ovat vailla varjoja, aurinkotuoleja ja ihmisiä. Aika näyttää millaisiksi uudet beachit muodostuvat.

Yhteinen pyörämme helppoudessaan on huippujuttu, jonka kanssa on kätevä lähteä Thaikotimme pihasta milloin vaan ja minne vaan, vaikken sillä paljon ajakaan. Lava- ja mopotaksien rinnalle uutena tulokkaana tullut Bolt tilausjärjestemä tuo halvalla muutkin taksit niin sanotusti jalkojen juureen. Liikkuminen onkin Jomtienilla nykyisin vaivatonta ehkä kaikille muille paitsi liikkumisessa apuvälineitä käyttäville. Mutta heitäkin on ja varsinkin sähköiset kulkuvälineet ovat lisääntyneet, vaikka väkeä muuten on vähemmän kuin vuosiin 👍.

En voi puhua Zoomer X:llä hyötyajosta, sillä sitähän ei elämäni täällä eikä muuallakaan nykyisin ole. Käytän minulle kuuluvaa, lain sallimaa leppoistamisjaksoa täysin rinnoin ja vaan olen. Kaukana takana on aika, kun myin tekemisiäni rahasta. On mukavaa, mutta toki sitä on heilläkin, jotka ovat valinneet palkkatyön mahdollisesti loppuun saakka ja ehkä kuolevatkin sorvinsa ääreen. Työ ja ylipäätään tekeminen onkin monelle tärkeä elämänsisältö. Ehkä jollain lailla helppokin, sillä löytää edes elämisen oikeus tarpeettomana ja hyödyttömänä ei ole helpoin tie.

Siinä minua ehkä eniten ovat auttaneet koirat ja muutkin eläimet. Jotka näyttävät tekevän vain sen mikä on tarpeellista elämisen kannalta. Toki siihen kuuluu vahtia omaa aluetta vieraan heimon jäseniltä. Varsinkin kulkukoiramaailmassa kyyti on kylmää, jos erehtyy toisen jengin alueelle eikä ymmärrä tai pääse ajoissa pois. Näin kävisi koiramaailmassa ihmisten keskuudessakin, mutta siellä yleensä kaksijalkaiset ehtivät väliin ennen kuin joltakin lähtee henki. Aivan oma lukunsa ovat yksinäiset koirakulkijat, jotka etsivät itselleen uutta paikkaa tai laumaa. 

Mutta eihän ihmiset sen viisaanpia tämänkään suhteen ole. Isäni oli vuosia rintamalla muiden joukossa, joista osa puolusti reviiriä ja osa halusi sitä lisää. Sitä sitten tuumattiin Suur-Suomen kiilto silmissä Leningradin ympärillä. Piiritetyssä kaupungissa ihmiset söivät koiransakin pysyäkseen elossa. 

Sama meno jatkuu yhä meidän luomakunnan kruunuina itseään pitävien keskuudessa, oli sitten koulusivistystä tai ei. Jollakin kansalla on jonkun toisen mielestä liikaa maata, jollakin öljyä tai jotain muuta tai vaan väärä tapa hallita. Tai sitten on väärä mies tai nainen ruorissa. Ulkopuolelta väkisin viedyllä demokratialla on harvoin silti saatu mitään pysyvää hyvää aikaiseksi.