Harrastus

Harrastus on usein säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on esimerkiksi rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Monesti sen sanotaan olevan myös työn vastapaino. Mutta minä olen myöhäiskeski-ikäinen leppoistaja enkä tee työkseni enkä muutenkaan juuri mitään. Tai ehkä teenkin, mutta silloin minun pitää määritellä tekeminen uudelleen. Joka tapauksessa harrastaminen on minulle tekemättömyyden vastapaino. 

Kun olin lapsi, nuori ja työikäinen, liittyivät harrastukseni melkein aina jollain lailla seurassa tehtyyn jääkiekosta lähtien. Jääkiekkoilu-urallani merkittävin aikaansaannos oli yksi maaliin johtanut syöttö. Jota en edes tiennyt tehneeni, kunnes ottelun erotuomari tuli pilliin puhallettuaan kysymään nimeä tai pelinumeroani ja kertoi näin tapahtuneen.

Polkupyöräily, mopoilu ja myöhemmin moottoripyöräily on ehkä ainut harrastus, jota tein ja teen edelleen paljon yksin. En edes pidä kokoontumisajoista yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se oli ja on yksi Aasian suurimmista moottoripyörätapahtumista. Burapa Jomtien-Pattayalla, joka taivaan täydeltä helottavasta auringosta huolimatta on ollut jäissä ainakin pari vuotta Covid-19 vuoksi. Jos se joskus alkaa uudelleen ja olen Thaimaassa, luulen osallistuvani vaikka Harley Davidson on vaihtunut osaomistus  Honda Zoomer X:än.

Ylivoimaisesti eniten käytän aikaani sosiaaliseen mediaan, joka muutamaa asiaohjelmaa lukuuntottamatta on minulle tärkeä harrastus. Kirjoitan muun muassa blogeja, joita olen nykyisessä muodossakin tehnyt yli kymmenen vuotta. Aikaa siihen kuluu ainakin pari tuntia joka päivä.

Kämmenenkokoinen älylaitteeni on paljon yksin harrastamista, mutta se on mitä suurimmassa määrin myös osa tunnetta kuulua johonkin muiden kanssa. Jokainen tietooni tullut lukija tai lukukerta onkin minulle tärkeä, vaikka eniten on lukijoita, joista en sivujeni avoimuuden vuoksi tiedä mitään.

He, joista en tiedä, mutta tulen tietämään, ovat ilon hetkiä kulkiessani elämääni päivästä seuraavaan. Tällaiseen törmäsin eilenkin ollessani Kississä syömässä kalaa, vihanneksia ja ranskalaisia. Pöytäni viereen tupsahti minulle oudon näköinen, mutta mukavan oloinen hemmo, joka sanoi, että morjens. Ja jatkoi tyyliin, ettet minua ehkä muista tai juuri tunnekaan, mutta minä tunnen ja varsinkin tiedän sinut, sillä olen blogisi lukijoita. Hetken kruunasi ilta, kun kännykkä kilahti ja päivällä tuokion tapaamani Risto kysyi minua Facekaverikseen 👍. 

Pöytäni vieressä hän kaipasi tietoa miksi myin Harrikkani sekä "rinnallasi kulkenutta pientä, ihastuttavaa, vaaleaa naista", jonka hän oli oppinut tietämään samalla tavalla kuin minutkin. Siispä kerroin osan elämäni tarinasta, jonka jälkeen hän ei ollut minulle vain sometuttu vaan jotakin enemmän. 

Kun ajelin pyörälläni kohti Thaikotia ja kotipesulaa, ajattelin taas omituisesti tästä kymmenen vuotta elämäni tärkeimmästä ihmisestä. Että hän on istunut täsmälleen samassa paikassa kuin minä nyt yli 4000 kilometriä. Sillä tämä minulle aikoinaan niin kovin rakas ihminen oli vaimoni Päivis.