Kissanristiäisiä ja muita partyja

Varsinkin koko 70-luvun kauhoin viinaa eri muodoissa sisääni. Se oli pääasiallinen ajanviettotapani monta vuotta, jolloin työn tekeminen oli vain riesa, jos työmaalla ei voinut juoda. Suomen Henkel, jossa tein liimaa, oli minulle sen suhteen lähes täydellinen. Melkein jokainen aamu alkoi odottelulla, milloin Maantiekylän Elanto aukeaa ja yhdeksän kahvitunnilla pääsee hakemaan fillarilla ensimmäiset pari kassia keskiolutta.

Työsuhde loppui muutamaan kuukauteen, kun olin jo töihin mennessä niin päihtyneenä, että pomo määräsi kuukauden pakkolomalle. Se ei minulle sopinut, vaan otin lopputilin. Puntit tasasin osin nurinkurisessa maailmassa laillani ja teimme entiselle työpaikalleni myöhemmin yövierailun ja noudimme pakettiautollisen työkaluja ynnä muuta. Ne myimme saadaksemme juotavaa.

Minulla oli siihen aikaan muitakin lyhytaikaisia työsuhteita, mutta meillä oli myös niin sanottu Hyrylän sunnuntai joka heinäkuun ensimmäisenä tiistaina. Silloin kourallinen alan miehiä Hyrylästä ei mennyt töihin. Tästä porukasta olen ainut elossa oleva. Ne olivat meidän kissanristiäiset, joista Urbaani sanakirja sanoo näin:

"Kuvaus pippaloista jotka ovat täysin turhanpäiväiset ja tyhjästä nyhjäistyt. Tällaisilla kemuilla juhlitaan yleensä jotain niin vähäpätöistä saavutusta, ettei niiden tunnelman tyhjyyttä tai kävijämäärää voi verrata edes lumihankeen sammuneen katupultsarin hautajaisiin."

Kun myöhemmin raitistuin, muuttuivat monien juhlieni puitteetkin. Oli tumman puvun vaatimusta ja muita ohjeita juhlijoille. Vaikken niissä kokenut olevani omieni joukossa, oli minulla usein oikein mukavaa. Käyttäydyinkin aina etiketin mukaan.

Blogin aihe tänään syntyi, kun viikon posti toi kutsun kotikuntani Tuusulan itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle. Sinne olisin ilman muuta mennyt, jos en olisi ostanut lentolippuja Thaimaahan. Seuraksi olisin pyytänyt Päivistä.

Kun kävelin 350 metrin matkaa takaisin postilaatikolta, ajattelin mitkä olisivat sellaiset ilojuhlat, jotka saisivat minut perumaan tai siirtämään matkaani Aasiaan. Ehkä vain presidentin kutsu Linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle saisi sen aikaan. Niiden lisäksi itselläni on käymättä vain yksi paikka, jonne en taida koskaan päästä, vaikka yrittäisin käyttää kaikki suhteeni ja kanavat. Se on Eduskunnan vanha sauna, sillä kansanedustajaa minusta ei ole tullut, vaikka sitäkin olen yrittänyt kahdesti.