Somemaailma

Sosiaalisen mediamaailmani yksi kiinnostavimpia puolia on, että äitini ja isäni nuoruuden aikana sitä ei ollut. Ehkä joillakin oli aavistuksenomainen häivähdys minne olemme sen kanssa menossa. Jos joku oli puhe-etäisyyttä kauempana ja vanhempani tahtoivat hänelle jotain viestittää, eikä ollut lankapuhelinta käytettävissä, jäljelle jäi postikortti, kirje tai lähteä käymään. Joskus odotettiin tyhjällä postilaatikolla miettien, että onkohan kirje osannut perille, kun ei vastausta kuulu. Joitakin postinkantajia pidettiin enemmän luotettavina kuin toisia. Joululahjojakin heille annettiin. 

Ehkä sekin on muuttunut milloin sanomme tuntevamme jonkun. Ennen etäisen sellaisen sanottiin olevan hyvän päivän tuttu. Vielä etäisemmät voitiin tietää, muttei tuntea. Itselläni on Facebookissa tänä päivänä 3335 kaveria, joista 595 stalkkaa sivujani. Kaikki eivät ole koskaan nähneet minua, kuten en minäkään heitä. En osaa sanoa, ketkä tekemisiäni somemaailmassa seuraavat, sillä vain jotkut tunnen hyvin, jotkut huonommin ja joitakin en edes tiedä. 

Onkin kovin mieluinen yllätys, kun jossakin maailmankolkassa joku ottaa käsipuolesta sanoen: "Terve, et minua tunne, mutta minä tunnen sinut, sillä olen sivujesi säännöllinen seuraaja tai blogisi lukija." Face-maailmassa on myös ihmisiä, jotka vain keräävät kavereita eikä tarkoitus ole ollakaan koskaan missään yhteydessä. Minäkin heitä hyväksyn usein. Varsinkin, jos he kertovat itsestään jotain sivuillaan. Miksi heidät sitten kelpuutan? Ehkä osin samasta syystä, kun joku antaa nimikirjoituksen sitä pyytävälle.

Nyt olen aikani kuluksi ajatellut tehdä pientä inventaariota reippaan kolmentuhannen somekaverini joukossa. Ehkä laittelen heille Messenger tai muun viestin ja kysyn mitä kuuluu, kun he eivät ole kysyneet minulta mitään koskaan. Eivätkä kertoneet muutakaan. Luulen tässä ajantappotavassani olevan vähintäänkin saman verran järkeä kuin ristikoiden tai Sudokun täyttämisissä.

Sen verran olen kuitenkin maistanut ei toivottua yksinäisyyttä, jotta olen otettu, jos hiljaisena someystävänä olen jollekin pienin pieni valonpilkahdus äärettömässä yksinäisyydessä. Ehkä silti tiputtelen vastaamatta jättäviä porukasta, sillä Facebook- ja blogisivujeni avoimuudesta johtuen kaikki voivat seurata maailmani menoa ja mietteitäni ilman kaverisuhdettakin.