Asunnottomien yö

Asunnottomien yö on Suomessa vuosittain 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Tosin nykyisin sitä vietetään enimmäkseen päivällä ja iltaisin. Vaalivuosina osallistujia on enemmän ja vailla kotia olevilla onkin silloin kaduilla ja kylien raiteilla monia, hymyileviä ja kätteleviä yhden illan ystäviä. Kun yö saapuu, on koditon yhtä yksin kuin aiemminkin. Tänä vuonna en kuulunut edes kättelijöihin, vaan olin merikonttikodissani kynttilää polttaen ja vain sydämeni oli kadulla.

Asunnottomiin luetaan ulkona, erilaisissa tilapäissuojissa ja yömajoissa olevat sekä laitoksissa asunnon puutteen vuoksi asuvat (esim. ensisuojat, hoito- ja huoltokodit, psykiatriset sairaalat, kehitysvammaisten laitokset). Myös vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa, luetaan asunnottomiksi. Lisäksi asunnottomiksi luetaan tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asustavat ja kiertelevät.

Joskus ajattelen mikä on ollut vanhempana toimimisen lisäksi merkittävin yhteiskuntavastuun tekemisen muotoni. Ehdottomasti se olisi asunnottomien parissa työskentely. Olen ollut mukana varovastikin laskien tuhatpäiselle joukolle asuntojen hankkimisessa. Niiden saaminen ihmisille, joille asuminen ei normaalissa kerrostalossa onnistu, on kokonaisuuden helpoin osa. Silti meillä on tuhansien joukko, jolla ei ole paikkaa mihin voisi tehdä kodin. 

Kun se ei onnistu tavallisissa kerrostaloissa, syntyy keskitettyjä erityisasumisen kohteita Helsingin Ruusulankadun ja Mäkelänkadun elämisen yhteisöjen tapaan. Ne tuottavat joskus kohtuutonta haittaa ympäristölleen. Vaihtoehto olisi olemassa, mutta siinä ei ääneni kuulu, vaikka tiedän olevani oikeassa.

Olen tätä kirjoittaessani asunut merikonteista tehdyssä kodissa yhdeksän vuotta. Yhdestä, isosta merikontista saa helposti liikuteltavan ja pystytettävän 30 m² kodin. Kahdesta yhdistettynä luonnollisesti puolet suuremman. Sellainen on Päiviksen ja minun koti, jota asustan tällä hetkellä yksin. Joka tapauksessa merikonttikoteja voi sijoittaa paikkoihin, joissa asukas ei tuota outoine tapoineenkaan häiriötä kenellekään. Siirrettäviä koteja voitaisiin sijoittaa sinne tänne siedettävien kulkuyhteyksien läheisyyteen. Luontaisetuna asukkaalla olisi yhteiskunnan kustantama joukkoliikenteen kuukaisilippu. Mikä tässä ei ole edes kokeilemisen arvoista?

Asiaa valaiseva kysymys onkin kuka on kuullut vaikkapa Enontekiön asunnottomista? Ei ehkä kukaan, sillä siellä on väljyyttä asua omituisine tapoineenkin. Samaa väljyyttä on joka kunnassa, jos päättäjillä on aitoa halua sekä väljyyttä korvien välissä ajatella uudella tavalla.

Kun olin politiikassa pienen puolueen edustaja ja mielessä oli hyvä ajatus, niin varmin tapa tulla torpatuksi oli esittää idea itse. Piti pienentää itsensä sekä etsiä tilalle leveämmät hartiat ja markkinoida ajatus sulkineen heille. Innokkaita sulkien kerääjiä omiin hattuihinsa löytyy joka paikasta. Sama asia on Asunnottomien yönäkin esillä ollut ajatus "asunto ensin". Se päätyi aikoinaan julkisuuteen siksi, että vaikka siinä ei mitään uutta ollutkaan, sen markkinoi "neljän viisaan miehen ryhmä". Joten avoin kysymys näille neljälle viisaalle miehelle. Kun asunto ensin on asunnottomuuden poistamisen ydin, niin miksi asunnottomien kova ydin on edelleen kaduilla eikä vaikkapa peltisissä mummon mökeissä?