Jokilaakson tarina * 18

Jokilaakson tarinaa voisin kirjoittaa monella tavalla. Voisin tehdä sitä ulkopuolisena asialinjalla tai syvällä tunteella mukana eläen. Mutta ilman tunnetta on vain sanoja ja Soiniityntiekin vain yksi tie muiden joukossa. Näinhän se lähes jokaiselle onkin. Mutta ei kaikille.

Eilen oli tosiystäväni Kai alias Kaiffari Mannerheimon muistotilaisuun, jotka olivat hänen toivomuksestaan iloiset bailut keravalaisessa New Sherwood ravintolassa. Siellä sain olla kutsuttujen joukossa Päiviksen kanssa.

Jokilaakso on ollut välillä myös turvasatama, kuten Mannerheimojen kotikin hurjina vuosinani minulle. Kun elämä yhdessä mutkassa vuorostaan kohteli Kaiffaria kaltoin, oli Jokilaakson kota hänen turvasatamansa. Siellä hän asui aikansa ja siellä itkimme yhdessä, kun ystäväni kokosi elämänsä palasia. Kuten särkynyttä saviruukkua konsanaan aloittaakseen jälleen kerran alusta. Eilen sain kuulla hänen läheisiltään, että heilläkin on Jokilaakson tunne sydämissään 💕. 

Itselleni se on kovin rakas paikka ja täynnä syvää tunnetta. Siellä on Senkkerin kiviainestehtaalta hakemamme reilun kuution kallion palanen, jossa on muistolaatta. Toivon, että ruumiini poltetaan liinavaatekaapissani olevassa Finlaysonin pellavaisessa Jesus-pussilakanassa ja tuhkani ripotellaan kolmeen eri paikkaan, osa Ison kiven juureen, osa Jokilampiimme ja osa äitini, isäni ja siskoni haudalle. 

Pienellä saarella on myös lemmikkieläinten viimeisiä leposijoja. Siellä on Niilo-koiran parhaan kaverin Rudin hauta, jonka viereen Niilollekin on varattu paikka ja siellä on Ritvan ja Hannun Killi-kissan sekä monen muun eläimen ikiaikaiset vuoteet. Niilo onkin osallistunut Rabbit Islandilla usean eläimen hautajaisiin kanssani. Leposijansa ovat saaneet niin vanhuuttaan tai vaivaan kuolleet metsähiiret kuin Duokodin ikkunaan lentäneet linnutkin. 

Jokilaakso on syvää tunnetta ja myös minulle surun sirpaleita, joita olen tänä kesänä keräillyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Enkä ehkä milloinkaan enää istu laiturilla rakkaitteni vieressä, vaan suren yksin lampien lintujen kanssa. Murheen sydämeeni ovat tuoneet osin ystävät ja sukulaiset, mutta myös tuntemattomat, joille yösijan tarjoaminen Jokilaaksossa maksoi kymmeniä tuhansia euroja. Niiden mukana meni paljon leppoistamispäivieni sisällöksi tarkoittamaani. 

Mutta tästä kaikesta on sydämeni ilot 😅 ja surut 😥 tehty. Tässä kaikessa ovat muistojeni ja tulevaisuuteni ihmiset, eläimet, kasvit ja koko elämä. Siinä ovat Jokilaakson pajut, jotka eivät suostu kuolemaan niitä katkottuani, jos vaan saavat vartensa maahan tai veteen. Jokilaaksossa on myös siskoni muisto, joka on vuosi vuodelta rakkaampi ja jonka himmenemisen aika on aikaisintaan silloin, kun minäkin olen vain muisto. Jollekin rakas, jollekin kipeä, useimmille en mitään.