Jokilaakson tarina * 17

Kahdesta merikontista tehty Duokotimme toi Jokilaaksoon paljon pysyvyyttä ja sen tuntua. Vaikka olin aikoinaan Mäkelänkadun Pessi ja Illusia elämisen yhteisöstä Päiviksen kanssa lähtiessäni päättänyt, että täst'edes kaiken kannan mukanani enkä koskaan enää kiinny paikkoihin, niin toisin kävi. Jokilaakso on muodostunut elämäni tärkeäksi peruspalikaksi, jossa asun tätä kirjoittaessani yksin, välillä liiankin orvon sydämeni kanssa.

Vuosia keitaamme oli myös Päivin ja Niilo-koiran yksi sen neljästä kodista. Sydämessäni näin on edelleen ja meille kaikille onkin varattu Jokilaaksossa ikuinen paikka eläinten Rabbit Islandilta tai Ison kiven juurelta.

Kun maata, lampia ja jokea on ympärillä 8 hehtaaria, saisi siitä helposti työleirin. Se osaltaan vaikutti siihen, että monesti tuumailimme mihin suuntan haluamme viedä vuosi vuodelta luonnoltaan rikkaampaa kokonaisuutta, jossa monikaan ei alkuaikoina nähnyt juuri järkeä.

Mutta me löysimme tienviitan ja teimme vain välttämättömimmän luonnolle ja annoimme sen hoitaa itse itseään. Se on tuonut yhteiskunnan hyväksymiä maahanmuuttajakasveja ja -eläimiä, mutta myös inhokkeja, joista osa on menettänyt suomalaisen lainsuojankin. Kuten himalajan- eli jättipalsami. Melkein samassa asemassa ovat Jokilaakson lupiinit ja karhunköynnös eli isokierto. Luulen, että niille kaikille on eläinten lailla meillä tilaa, kunnes ihmisten yhteiskunta laittaa yhdistyksemme ruotuun. 

Varmasti Jokilaaksossa elävät monet muutkin, joista emme tiedä mitään. Me ihmettelemme ikkunasta kurkkivaa ilvestä tai kotimme alta poikasensa kanssa ilmestynyttä supikoiraa. Pihan poikki saattaa kulkea minkki, kyy- ja vaskikäärme. Peuroja, kauriita sekä hirviä näkyy silloin tällöin ja sähkölinjalla aamusta iltaan pihan oravia tai countrykaneja vaaniva kanahaukka. Haikarakin joskus tepastelee poluillamme katsellen aamuisin luonnon keskellä olevalla sillalla maailman menoa. Viitasammakot pitävät kilvan joutsenten ja muiden vesilintujen kanssa kesäisin kosiomenojaan Niilon sitä ihmetellessä. Lammillamme saukko laskee talvisin jäälle mäkeä. Samoilla lumilla on monia erilaisia jälkiä, joiden tekijöistä minulla ei ole mitään käsitystä. 

Luulen, että luonnosta minua enemmän tietävä voisi helposti tehdä kirjan Jokilaaksomme elämästä, vaikka ei mainitsisi ihmistä lainkaan. Joskus joku hyönteisten tai kasvien tutkija onkin viettänyt aikaansa tutkien mitä kaikkea yhä rehevämmäksi muuttuva ympäristö pitää sisällään. He kaikki ovat luvanneet raportin postilaatikkoomme löytämästään, mutta yhtäkään ei ole vielä sinne ilmestynyt.

Minusta ei luontokirjan tekijäksi ainakaan vielä ole. Kunhan istun kesäisin laiturilla Niilon kanssa ihmetellen vesikirppujen ja sudenkorentojen leikkejä. Tai mistä sen tiedän, vaikka olisivat kuinka tosissaan. Silloin ajattelen välillä ainutlaatuista mitättömyyttäni, joka ei todennäköisesti mahdu edes Carunan sähkölinjan sähkötolppiin ripustamieni lepakonpönttöjen asukkaiden ajatuksiin.