Tänään on Suomenhevosen merkkipäivä

Tämän ja ehkä seuraavankin blogin olen julkaissut jo aiemmin, mutta teen sen uudelleen merkkipäivän kunniaksi.

Minulla on Keski-Suomessa kelpo kaveri, nimeltään Jouko Asikainen, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Hän on tai ainakin oli monessa mukana, mutta myös hevosmies. Usein houkuttelin häntä asiantuntijaksi, sillä halusin hevosen. Koska olen pelännyt niitä aina. En päässyt puuhassani eteenpäin, sillä autoina minulla oli siihen aikaan alkuperäisellä kattoluukulla varustettu, kansanedustaja ja psykiatri Claes Anderssonin entinen Wartburg, johon Jouko ei suostunut istumaan. Eikä myöhemmin Finlandia-kattoluukulliseen Ladaanikaan.

Kerran olin pitämässä hauskaa kunnan eliitin kanssa Tallinnassa ja yhdeksi viinanhöyryisen keskustelun aiheeksi nousi,  että mikä olisi kaltaiselleni Vihreälle valtuutetulle sopiva auto, johon Asikainenkin voisi istua, jotta pääsisimme hevosmarkkinoille hankkimaan minulle huvihevosta. Sovittiin sopivan auton, poliittinen taustani huomioden, olevan valkoinen Cadillac. Sen myös hankin, koska niin päätettiin ja sovittiin.

Päivänä eräänä lähdettiin sitten Orimattilan hevoskylään hevosmies Mynttisen pakeille. Siellä pällisteli yhdessä aitauksessa Jesse Suomenhevonen suurilla silmillään valkean harjansa kanssa. Jonka selkään minut istutettiin, vaikka tallipojat olivat kuulemma kateissa. Eivät Mynttisen mukaan pysy paikallaan, ellei ole thaimaalaisia tallityttöjä 🤣.

Joka tapauksessa Jesse löntysti, minä selässä pitkän käytävän ja pysähtyi, kun seinä tuli vastaan. Käänsi päänsä ja katsoi minua satulassa kuin halpaa hevosmakkaraa ja kysyi silmillään: "Että entäs nyt?" Vastasin suomeksi: "Koita nyt könytä johonkin suuntaan, ei kai tähän asumaan jäädä?" Jesse kääntyi ympäri ja lompsutti verkkaisesti lähtöruutuun. Siinä paikassa päätin, että Jesse on uusi perheeni jäsen. Ehkä huomenna kerron kuinka yhteiset vuotemme menivät, mutta myös kuinka ne päättyivät 😭.