Pikkusintti

Pikkusintti on kaunis ja kipeä kertomus tytöstä, jonka isä oli Steve Jobs. Lisa Brennan-Jobsin muistelmat on kirja häpeästä ja salaisuuksista, mutta myös sovituksesta ja anteeksiannosta, rakkaudesta ja identiteetistä.

Ymmärrän erinomaisella tavalla pientä tyttöä, jonka isä esitteli, ettei ole hänen isänsä, mutta pidän Lisasta huolta, kun kukaan muu ei hänestä huolehdi. Ja kuinka Steve kyseenalaisti isyytensä, vaikka DNA sanoi siitä olevan 94,1 % varmuus. Tunnen sielussani omakohtaisesti miltä tuntuu etsiä vuosia epätoivoisesti itselle hyväksyntää. Tänä päivänä koen sitä eniten 9000 kilometrin päässä äidiltä ja viideltä lapselta. Joista nuorimmainen, Jorma Goza Soini täyttää ensi kuussa vuoden. Hänenkään biologinen isänsä en ole enkä ole nähnyt Little Jormaa koskaan livenä. Videopuheluissa näen hänet kuitenkin joka päivä, kun LJ on oppinut vilkuttamaan ja sanomaan DADA. 

En voi sanoa, että luen kirjoja paljon, mutta voin sanoa lukevani joka päivä, usein iltaisin ja öisin. En ole lukijana ulkopuolinen, vaan osa kirjaa. Löydän itseni monesti ja monista kirjan henkilöistä. Niin Pikkusintissäkin. On liikuttavaa elää lapsen elämää ja seurata hänen kasvuaan aikuiseksi, vaikka kolmasosa kirjasta on vielä lukematta. Yhtä koskettavaa on olla osa kömpelöä isä Steveä tai epävakaata äitiä Chrissann Brennania. 

Arnie Mae kysyi saako hän sanoa minua isäksi

Kuin eilinen palaa mieleeni syntymäkotini lapset: Petteri, Jaana, Jukka ja niin edelleen, jotka kesäisin juoksivat syliini, kun tulin ensimmäisistä työpaikoistani. Olin heille rakas ja tärkeä ja kaikkea odottamisen arvoista. Mutta vähintään yhtä liikuttavaa oli Helsinki-Vantaan lentoaseman ikkunan takaa nähdä vastassa olleet vaimoni Liisa ja pieni poikamme Marko, joka näytti ylpeänä Kanariansaarilta lähettämääni rannekelloa. Sydämeni pakahtuu yhä, kun muistelen mitä oli olla rakkaimpien kaikin tavoin hyväksymä.

Tämä kaikki minun on pitänyt kokea, että olen oppinut ymmärtämään mitä kaikkea tuskaa hylkääminen voi aiheuttaa. Sen vuoksi luulen eläväni elämäni loppuun saakka myös sen kanssa miten suuren taakan osaltani aiheutin avioerojeni vuoksi. Tällä hetkellä on aivan liian kipeää ja ehkä tarpeetontakin jakaa sitä kaikkea mitä yhä koen ja menetin. Ehkä en sitä kaikilta osin koskaan edes käsitä.