Kannoin pitkän siivun yhteiskuntavastuuta Katulähetyksen ja Sininauhasäätiön operatiivisena johtajana, jota voisi avata monestakin suunnasta. Siitäkin, että olin Jyväskylän Katulähetyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja ja Sininauhasäätiön ensimmäinen toimitusjohtaja. Kenenkään muun johtajan aikana kyseiset toimijat eivät myöskään ole tehneet yhtä paljon velkaa tai keränneet omaisuutta. Koska päihdetyö oli elämäni lähes tärkein sisältö, oli napanikin yhtä kuin työnantajankin.
Vaikka omaisuus ei itsetarkoitus ollutkaan, oli siinä jotain Josefin selittämästä faaraon unen lihavista ja köyhistä vuosista. Aikanani työnantajani saivatkin maistaa silavaa leivän päällä ja sen jälkeen tiukempia aikoja. Voinkin perustellusti sanoa, että ilman kerättyä omaisuutta olisivat molemmat toimijat enemmän tai vähemmän menneen talven lumia varsinkin yhteiskunnalle myytävien palveluiden tuottajina.
Niistä loistavia esimerkkejä ovat Ruusulankadun ja Mäkelänkadun elämisen yhteisöt, joissa molemmissa on nykyisin asunnot yli sadalle kodin tarvitsijalle. Järjettömiltäkin näyttäneiden hankkeiden toteutumisen ovat mahdollistaneet hallitusten luottamus. Se on kaksiteräinen miekka, sillä maailma on täynnä visionäärejä ilman talouden realiteetteja. Luottamusta nauttiva, jalat ilmassa leijuva johtaja saattaa kaataa koko yrityksen ennen kuin hallituksen silmät aukeavat. Voikin sanoa, että kaiken hyvän alku ja juuri on asiansa osaava hallitus, joka näkee tulevaisuuteen, mutta on tarvittaessa kaikkea muuta kuin kumileimasin.
Mutta tarvitaan muutakin. Meidän tapauksissamme tarvittiin luottamusta Sininauhasäätiöön. Sitä löytyi esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeliiton ja Näkövammaiset Keskusliiton ylimmistä johdoista. Hyvin lämpimästi ja arvostaen muistan hallitusten lisäksi Mauno Lehtistä, Aila Santasta ja Seppo Ristilehtoa.
PS. Tämä blogi sattui hyvään rakoon, sillä kirjoittaessani YLE julkaisi tämän: https://yle.fi/uutiset/3-12098755
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti