Kieli keskellä suuta

Tänään, kun aurinko on yhtä kauan ylhäällä ja alhaalla, on Elämän tähden blogialustan 3592 kirjoituksen aika. Niistä yli tuhat on Päiviksen kirjoittamia ja loput omiani. Päivi onkin loistava kirjoittaja eikä hänen blogien vuoksi ole monenkaan hissi juuttunut kerrosten välillä, vaikka niitäkin on. Jollekin ei ole hyvä, kun kirjoittaa eikä ole hyvä, kun ei kirjoita.

Luvattomasta kuvien käytöstäkin olen itse sen sijaan saanut oikeuksien omistajilta satikutia ja muistaakseni kerran laskunkin tai uhkauksen siitä. Sain sen peruttua, kun yritin näytellä nöyrää ja katuvaista eikä tarkoitukseni ollut kaupallinen. Tietoisesti en ole juuri varastellut kenenkään kuvia, mutta virheitäkin sattuu, sillä joskus olen julkaissut kuvavarkaan kuvan luullen sen olleen hänen omansa.

Jo kauan olen kuvien puutteeseen käyttänyt, ei emojeja vaan bitmojeja, joita voi tehdä valmiista elementeistä mieleisekseen. Minäkin lihotan niissä välillä omakuva-itseäni, kasvatan tai poistan partaa sekä tukkaa, puen uudelleen milloin kesä- tai talvivaatteisiin ja niin edelleen. Niitä on mukava tehdä ja julkaista itse ottamieni kuvien joukkoon. 

Kirjoitusteni vuoksi sen sijaan joku on mennyt joskus poliisin pakeillekin, mutta ainakin toistaiseksi huonoin tuloksin. Ehkä joskus jollekin, jolle olen inhokki, joku viranomaiskäynti tuottaa toivotun tuloksen ja olen oikeussalissa vastaamassa niistäkin teoistani. Kokemuksesta tiedän, että osaltaan nekin pitävät minut elämän sykkeessä mukana sekä mieltä virkeänä vähintään saman kuin sana- ja kuvaristikoiden ynnä sudokujen täyttäminen. Joita niitäkin teen, kuten pelaan jätkän- ynnä muuta shakkia milloin missäkin maailman kolkassa olevan vastustajan kanssa. Sekin on mukavaa. Pelikaveri löytyy taskukokoiseen älylaitteeseeni mihin vuorokauden aikaan tahansa, sillä kun minulla on yö, on jollain päivä. Ja voinhan pelata tietokonettakin vastaan, jos Naurusaarilla ei kukaan satu olemaan pelipäällä 🤣.

Ehkä eniten sisältöä "isossa ikkunassani" olen kuitenkin saanut hankkeista, joissa moni ei ole nähnyt juurikaan järkeä. Yksi sellainen on Jokilaakso, jonka kauneutta ja ainutlaatuisuutta ei tainnut itseni lisäksi ymmärtää alussa kuin Päivis. Hän sanoi kerran ennen Merikonttikotia, Matkakodista aamulla Purolammen rannalla herättyään, ettei haluaisi lähteä Jokilaaksosta koskaan pois. Samoin ajatteli joskus Markokin, sillä hänellä oli rakennuslupakin perheensä kodiksi vieressä olevan Rydybackan kallion rinteeseen.

Jokilaaksoa olen ensin omistanut ja nykyisin osaltani hallinnut reipas kaksikymmentä vuotta. Tänä kesänä käymäni oikeudenkäynnin jälkeen, olen tehnyt toisten valintojen vuoksi jälleen kerran omia valintojani Jokilaaksonkin tulevaisuuden suhteen. Vaikka emme Päivin kanssa saman katon alle mahdukaan, sydämessäni Jokilaakso ja Merikonttikoti on iäti hänenkin kotinsa. Edessä on myös Jokilaakson tarinan kirjoittaminen, jota saatan ensin silloin tällöin blogeissani tapailla.