Käärmeiden sukuako..?

Viime kuun viimeisen päivän ympärille ajoittuvaan maakuntamatkaani mahtui mukavaa, surullista ja paljon sellaista mistä ei olisi ollut niin väliksi. Istuin nimittäin käräjäoikeudessa syytettynä kotirauhan rikkomisesta, jota en todellakaan tehnyt. Olkoon oikeutta jakava tuomari mitä mieltä tahansa yleisen syyttäjän ajamasta asiasta. Olin vain hakemassa tyhjän talon pihasta yhdistyksemme omistamaa vammaisten kulkuvälinettä, jonka olisin antanut kotinsa vangiksi joutuneen ystäväni käyttöön. Kun purin ennen oikeuden istuntoa tapahtunutta joidenkin tuttavieni kanssa, eivät he voineet käsittää lainkaan miksi tätä ylipäätään käsitellään oikeudessa. Ehkä sitä eivät olisi ymmärtäneet lautamiehetkään. 

Kun vastasin syyttäjän syytöksiin, muistui mieleen monen tuntema legendaarinen poliitikko Veikko Vennamo. Hänen sanotaan pohtineen ääneen yhdestä Soinista, että olenkohan pitänyt vuosikaudet käärmettä sylissäni tai jotain sen tapaista. Se sai minut miettimään muita ja Soinin suvun käärmeitä laajemminkin, sillä onhan niitä vuosien saatossa omastakin sylistä löytynyt. Ehkä myös minä olen ollut liero joillekin.

Saan 14. päivä tätä kuuta tuomion tai en, uskoni oikeusjärjestelmään horjuu. Olin luullut, että asiaani on päättämässä ammattituomarin lisäksi kolme maallikkotuomaria eli lautamiestä, jotka olisivat tuoneet käsittelyyn tuulahduksen kansan oikeustajua. Mutta näin ei ollut, vaan tapaukseni ratkaisee työnsä puolesta yksi tuomari. Hän kuunteli rutiinilla minua aikansa silloin tällöin keskeyttäen ja toista osapuolta asianajajan välityksellä sekä asianomistajaa puhelimella, jota en edes kunnolla huonon kuuloni vuoksi kuullut.

Kun itse istuin tuomarinvalan tehneenä jakamassa osaltani tuomioita neljä vuotta, oli minulle tärkeää antaa etenkin syytetylle kohtuullinen mahdollisuus kertoa haluamallaan tavalla. Näin ei tällä kertaa ollut. Toisaalta sillä ei olisi ehkä ollut merkitystäkään, sillä vuosikymmenen närästyksen korjaamiseen tarvitaan muutakin kuin kahden tunnin nokittelu vieraassa joukossa puolin ja toisin oikeussalissa. Ehkä kirjoitan jotain lisää aiheesta tuomion julistamispäivän jälkeen.

Suveeni on mahtunut roppakaupalla murhetta ja jotain hyvin outoja ja vastenmielisiä piirteitä joistakin ihmisistä, tutuista ja tuntemattomista. Olen maistanut miltä tuntuu, kun yösijaa ja turvaa hakeneet vievät lähes kaikki rahani ja mitä voi seurata, kun yritän jeesata pyörätuolissa istuvaa, ikäistäni lapsuudenkaveria.  

Käy miten tahansa, tänä kesänä olen saanut tunkiolleni muutaman uuden kanan ja kukon kynittäviksi. Sen teen ja tasaan puntit tavalla tai toisella. Ehkä siihen riittää, että pystyn antamaan anteeksi, en tiedä vielä. Nyt on myös tullut aika kypsäksi pohtia testamentin tekemistä. Sillä tälle kesälle on löytynyt useampikin kuolinpesäni tyhjentäjä, vaikken ole vielä edes kuollut. Joten siitä kaikesta opiksi ottaneena, taidan jatkaa myös itse pesäni tyhjennystä 😉.