Jokilaakson tarina * 8

Kun aikoinaan muutimme matkailuautollamme alle puolen kilometrin päähän "isosta tiestä", ei kotitiellämme ollut nimeä eikä ihmisasukkaita. Puutteen vuoksi astelin kerran Tuusulan kunnantalolle kysyäkseni voisikohan nimen saada ja voikohan sitä peräti kuntalainen ehdottaa? Päällikkö tai sen tapainen sanoi venytellen valovuoden päässä asiakaspalvelusta, että voihan niitä aina ehdotella, mutta kyllä me täällä kunnassa ne päätetään.

Oli monimutkaista, epävarmaa ja epäselvää, joten lähdin osastolta pää painuksissa. Matkalla pois minua otti hihasta kiinni kerroksen ulko-ovella arvatenkin toinen työntekijä ja kysyi: "No, mikä miehen mieltä painaa?" Hänelle purin murheeni, sillä meitä yhdisti jokin, jota vain arvelin ja aistin. Lopetin, että narsismia tai sen sukulaisia on moneen lähtöön, mutta kun olen saanut nimen mielelleni, en voi nyt kuvitellakaan, että Jorma Soini asuisi jossakin muulla kuin Soiniityntiellä.

Työntekijä kuunteli tarkkaavaisena ja sanoi lopuksi, että katsotaan voidaanko asialle tehdä jotain. Siihen se sillä erää jäi ja minä edelleen kehnolle mielelle. Kun vuosi oli kulunut, soitti sama, mieleiseni asiakaspalvelija: "Että terve, muistatko minut ja oletko katsonut uuden Helsingin puhelinluettelon karttaa?" No, en ollut, joten katsoin. Ja kas, siellähän se luki, Soiniityntie nimittäin: "Minä ymppäsin nimen vähän joka paikkaan, kun meillä olivat nuo kemiatkin jotenkin kohdallaan. Tulihan pomo asian huomattuaan huoneestaan voimasanojen kanssa, että mitä hittoa, ei näin asioita kunnassa hoidella. Mutta eihän se enää mitään voinut, joten siellä se Soiniityntie nyt on ja pysyy."

Risteyksessä on myös postilaatikko, jonka etsimisessä kohtuuhinnalla oli oma vaivansa. Piti olla iso ja piti olla välipohjalla, jonka saa pois silloin, kun resusimme maailmalla kuukausitolkulla. Laatikkoon tuleekin edelleen yhtä jos toista joskus samana päivänä kolmenkin eri kantajan toimesta, vaikka kuinka kääntelisi lomaosoitetta sinne sun tänne.

Kaikki muut kantajat laatikolle tuntuivatkin osaavan paitsi itse Posti. Joka laittoi kerran lapun, että niin oli huonosti lumet luotu, että postinkantajan piti nousta autosta laittamaan lehti. Joten jos ei tahti tai ainakin lumenluonti parane, saan hakea postini jatkossa postitoimistosta. Silloin hirtti kiinni, sillä sama jakaja tuuppasi jalkapelillä ja samalla hinnalla postin hissittömän kerrostalon jokaisen asunnon oven postiluukusta eteiseen saakka.

Mutta meille Posti ilmoitti samassa kirjeessään lisäksi, että postilaatikossa pitää olla nimi sekä kadun numero. Kun ihmisen ei ole pakko ilmoittaa kerrostalon ala-aulan nimitaulussakaan nimeään, en uskonut, että sitä voidaan edellyttää postilaatikkoonkaan, joten reklamoin asiasta. Vastauskin tuli, että olen oikeassa ja tässä on Posti ollut väärässä. Ja lisäsi perään, mutta numero pitää olla kuitenkin. Sitäkin ihmettelin, että kun samassa tolpassa lukee Soiniityntie ja on vain yksi laatikko ja yksi talous, niin mikä mahtaa Postin päässä mättää vai onko liian vähän töitä. 

Että jos ei ole numeroa, lähteekö kirjekuori tai vastaava etsimään Jorma Soinia Kouvolasta, jossa on valtakuntamme toinen Soiniityntie. Päätin sananvaihdon toivomalla jakeluun yksityistä kilpailua ja sen myötä asiakaspalvelua. Olin oikeammassa kuin arvasinkaan, sillä nykyisin posti leikkaa nurmikkoa ja ulkoiluttaa kai ihmisiäkin. Mutta dementikkoa enkä koiraamme en taitaisi näillä kokemuksilla antaa postimiehen tai -naisen talutettavaksi. Sillä saattaa olla, ettei kukaan osaisi takaisin, jos ei ole postilaatikossa numeroa 🤣.