Pienten asioiden lisäksi seuraan suurempiakin asioita, osa 3

On monia yhdistyksiä ja muita yhteisöjä, jotka peräti säännöissään sanovat, että poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Joten täytyyhän niiden olla merkittäviä, kansojakin liikuttavia asioita. Esimerkiksi Irlannissa ovat protestantit ja katoliset olleet vuosikymmeniä napit vastakkain, jossa sivullisiinkin kohdistunut surmaaminen ja muu väkivalta on ollut arkea. Ehkä Irlannissa ei kuitenkaan käydä varsinaisesti uskonsotaa. Kunhan vain uskonnon varjolla kaksi eri ryhmää, itseasiassa koko kansa on erimielinen maan tulevaisuudesta.

Vastaavasti eilen mainitsemani Afganistan käy sisällissotaa nimenomaan uskonsotana, jossa maahan on tarkoitus istuttaa uudelleen tiukka tulkinta islamista sharia-lakeineen. Siinä yleiset hirttäjäiset ovat arkea, naiset kaukana tasa-arvosta ja lapset koulunkäyntimahdollisuudesta. Mutta ei Afganistan ole tässä suhteessa ainutlaatuinen. Turkin presidentti sanoo käyvänsä pyhää sotaa ja haluaa maasta vahvan islamistisen valtion. Vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. 

Yritin Googlea apuna käyttäen löytää Saksan kristillisdemokraattisen puolueen kytkentää nimensä vuoksi uskontoon, mutten tullut juuri viisaammaksi. Sen sijaan kristillisdemokraattinen sana löytyy Suomenkin poliittiselta kentältä. Kotimaassani sillä on selkeä yhteys hengellisyyteen ja nimenomaan kristillisyyteen. 

Vaikka Päivi Räsänen ei Suomen kristillisdemokraattinen puolue olekaan, on hän kuitenkin sen entinen puheenjohtaja ja puolueen jäsen. Voinenkin perustellusti ajatella, että Päivin näkemykset ovat varsin hyväksyttyjä nykyisinkin puolueessa.

Olen vuosien aikana ollut jonkun kerran hänen kanssaan samoissa paneeleissa, joissa hän on mielipiteillään lunastanut arvostukseni. Mutta ei kaikessa, sillä en arvosta hänen taisteluaan homoutta vastaan uskonsotana tai sen varjolla. Enkä varsinkaan sitä, että hän tuo maalliseen päätöksentekoon uskonnolliset näkemyksensä ikään kuin ainoana totuutena.

Sitä mukaa, kun uskoni on vahvistunut, minusta on tullut vuosien saatossa yhä selvemmin harhaoppinen tai vääräuskoinen, mitä ne sitten lienevätkään. Luojaani kuljetan silti mukanani, joka hyväksyy kaikkien oikeuden tasavertaiseen rakkauteen ja sen ilmaisemiseen sukupuolesta riippumatta. Itse uskon, että kenelläkään ei ole uskon eikä uskonnon osalta ainoaa totuutta eikä edes oikeutta siihen.

Itse kunkin eväänä taipaleella on vain muiden kertomaa sekä oman elämänsä tuonpuoleisten ohjaajien kosketukset yksilöllisellä tavalla. Lopulta uskoa tai uskomattomuutta ohjaamassa on vain mielikuvitus. Silloin mielikuvittelen, että siellä missä ei aikaa ole, tavalla tai toisella toisiaan rakastava mies- tai naispari kohtaa heidän tekonsa tuominneet ja päinvastoin. Haluan uskoa, että siellä jossakin jäljellä on vain rakkaus.