Osaomistuskoira Niilo

Tänään, kuten joka päivä vietän paljon aikaa sosiaalisessa mediassa. Se on yksi arkeni tärkeitä sisältöjä Jokilaaksossa. Sillä ellen lähde kylille, voi mennä viikkokin, etten näe toista ihmistä. Enkä ensimmäistäkään, ellen katso peilistä. Saman ajan saattaa puhelinkin olla vaiti, jos en soita kenellekään.

Somessa vastailen myös Niilon puolesta, jolle on kertynyt uskollinen ystäväjoukko. Sen olemassaoloa en osaa sille selittää, mutta etäystäviä sillä on Suomen lisäksi pallon monilla puolilla Gambiasta Filippiineille. Tänä aamuna sain kysymyksen 9000 kilometrin päästä, "How's Niilo" - Kuinka Niilo voi? Köyhän kodin 60-vuotiaalle ihmisystävälle vastasin sen olevan toisessa tai kolmannessa neljästä kodistaan. Vastaukseksi sain, että "Niilo is rich dog" - Niilo on rikas koira.

Niinhän se onkin, vaikkei sen rikkauksissa euroilla juuri sijaa ole. Mutta sitä mitä sillä on, sitä se jakaa usein pyyteettömästi ihmisille, joista se välittää ja väittäisin peräti rakastaa. Luulen osaavani lukea sitä joskus oikein ja olenkin nähnyt, että välittämisen piikkipaikalla on usein Timo, mutta myös Liisa. Heidän kanssaan se vietti varhaislapsuudenkin ja opetteli muun muassa sisäsiistiksi.

Oma lukunsa on Päivis ja minäkin, jotka mekin olemme piikkipaikalla silloin tällöin. Tämän tiedän esimerkiksi siitä kuinka se aikoinaan siirtyi Merikonttikodissa joka iltapäivä samaan aikaan ikkunan taakse odottamaan Päivistä töistä. Myös minulla on ykköshetkeni Niilon elämässä, joita muistelen usein silloin, kun se asustaa muissa kodeissaan. Kerrostalokoti sillä säilyy jatkossakin, mutta toisen vastaavan se vaihtaa ensi kuussa mummonmökkiin Jokelassa. Sen lisäksi se elää Myllykylässä, Mellunmäessä ja Laukaassa Nurminenjärven rannalla.

Niilolla on ollut hyvä elämä, jota luulen sen pitävän itsestäänselvyytenä. Iän mukanaan tuomista vaivoista huolimatta ihmisen iässä ikäiselläni poikamieskoiralla ei arjen murheita ikävän ja silloin tällöin korvatulehduksen lisäksi ole juurikaan ollut. Luulen, että sen virtsa- tai sappikivistäkin ovat sille tärkeät ihmiset kärsineet enemmän. Arjen murheet ovat kuitenkin silläkin ja joskus se astuu risun tai pienen kiven päälle ja parkuu kuin noutaja tulisi siinä hetkessä. 

Niilo on ollut aivan ehdoton ilon tuoja, joka edelleen saa minut leikkimielelle, kun se esimerkiksi innostuu juoksemaan ohitseni takaa, sivulta ja joka puolelta. Joskus se tuo lelujaan nokkani eteen ja sanoo silmillään, että on leikin aika. Vaikka kuinka yritän sitä ymmärtää, kaikkea en käsitä. En sitäkään, miksi tikka saa ikkunan takana syödä auringonkukan siemeniä, mutta orava ei. Tai ehkä ymmärränkin. Olemme nimittäin kesän aikana vapauttaneet yhdessä sen kanssa ansasta kolme kertaa oravan, joka joka 😅 kerta on vaivatta ehtinyt läheiseen puuhun Niilo tuhansine jalkoineen perässä. Sanotaan, että joku asia voi syödä miestä, niin voi olla, että vikkelä orava kiipeilykykynsä kanssa syö Niiloa tai sen mieltä.