Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Miten on mennyt niin kuin omasta mielestä?

Joku antaa minulle silloin tällöin myönteisen palautteen tavastani kirjoittaa ja suomenkielen taidostani. Silti en tiedä onko otsikko kirjoitettu kielellisesti tai muutenkaan oikein. Kaikki kommentit tuntuvat mukavilta. Kuten muutkin palautteet, olivat ne kielteisiä tai myönteisiä. Henkilökohtaisuuksiin menevistä solvauksista en erityisesti iloitse. Vaikka joskus tai aika useinkin on mukava sivaltaa samalla mitalla takaisin 😂. 

Joka tapauksessa tänään, ehkä huomennakin kirjainten avulla jaan ja laitan talteen jotain siitä kuinka on kesäni mennyt.

Olen kirjoittanut ja puhunutkin silloin, kun läsnä on ollut kuuleva korva paljon kokemastani yksinäisyydestä, vaikka puhe- ja muitakin kavereita on ollut Jokilaaksossa enemmän kuin vuosiin tai koskaan. Joukkoon on mahtunut myös kielteisiä asioita. Kuten kaksi mustalaisnaista, jotka nyysivät rahani. Itse asiassa vanhuuden taloudellisen turvani ja selkänojani. Erityisen pahalta tuntui se, että toinen naisista pyysi yösijaa päästäkseen suojaan perheväkivallalta. Vaikka maailmani ei siihen(kään) kaadu enkä tapahtuneen vuoksi koko heimoa leimaa, laittoi se ajattelemaan, että valkolaisen koirakaan ei hevin pure ruokkivaa kättä.

Paljon on kesään mahtunut hyvääkin, yövieraitakin enemmän kuin koskaan. Pihan kota on ollut käytössä muuhunkin kuin grillaamiseen. Itsekin olen siellä yöpynyt pian menneen suven aikana enemmän kuin milloinkaan aiemmin. Tai ei ehkä aivan, sillä Päivistä, silloin vielä tulevaa vaimoani olen siellä rakastanut, kaivannut, surrut sekä itkenyt ja viettänyt monet ikimuistoiset hetket hänen kainalossaan.

Mukavaa on ollut sekin, että vieraani, ystäväni tai miksi heitä kutsuisinkaan, ovat antaneet minun pitää omat tapani ilman tuomioita etsiä polkua, jota myöten joskus lähden jonnekin, kun pääsen eroon tai joudun muuten irrottautumaan ajan kahleista.

Silti mukana on ollut liikaa yksinäisyyttä, joka sekin on seurausta omista valinnoista. Ehkä yksinäisyys onkin loppuelämän matkakumppani 😢. On jotenkin outoa mielelleni, että koen tulevani juttuun kaikkien kanssa, mutta kaikki eivät tule juttuun kanssani. Joukossa on itselleni tärkeitä ihmisiä, joita en osannut edes kuvitella kohtaavani oikeussalissa 😢. Ehkä kohtaan sielläkin kuluvan kuun viimeisenä päivänä vain asianajajan. 

Joka tapauksessa kesän ainut vakituinen kaveri on ollut Niilo-koira, jota ikävöin erityisesti silloin, kun se on muissa kodeissaan. Kesään mahtuu sellainenkin ihmeellisyys, että juhannusyönä ja muulloinkin olen käynyt naturistiuinnilla Jokilaaksossa hieman vieraammassakin naisseurassa. Mukavaa ja luonnollista. 

Ihmisten puute verrattuna elooni Päivin kanssa on saanut minut kokemaan luonnon aivan uudella tavalla. Puhun eläimille, pienille madoillekin ja perhosille, mutta myös kasveille, kuten eilen kirjoitin. Voi olla, että Päivin, sydämeni syvimmän rakkauden jälkeen tai vuoksi kukaan toinen ei pysty poistamaan sieluni syövereissä asustavaa yksinäisyyttä. Luulen siihen tarvittavan aivan määrätynlaista rakkautta.

Tässäkään elokuun puolenvälin sunnuntaissa en lakkaa ihmettelemästä miksi koen rakkauteni syvyyttä eniten vasta sen jälkeen, kun olen sen menettänyt. Oli sitten kyseessä vaimo, isä, äiti, sisar, veli, poika, lapsenlapsi tai vallan joku muu. Näin ajattelen aamussa, kun Leevi laulaa pojasta nimeltä Päivi eikä tiedä onko hän itse Romeo vai Julia. 



Ei kommentteja: