Killi in memoriam

Minulla on vain muutamia ystäviä. Yksi niistä on Hannu, jonka olen tuntenut neljäkymmentä vuotta. Yhdessä on koettu Lapin autiotuvat sekä Florida soineen ja yöllisine, salaisine uinteineen pienen Jane perhoskoiran kanssa ihmisten uima-altaassa. Unohtuneet eivät ole Veljes- eikä Kalliomäen puolimatkankodit, joista kannoimme osaltamme vastuuta. Muistan kanat ja kukon, joka oli Hannulle välillä kärttyisä luullen kai hänen olleen uhka kanalansa kanoille. Muistan koirat, kissat, hevosen, vapaat kanit ja kaikki muutkin eläimet. 

Parasta Hannua on ehkä kuitenkin hänen vaimonsa Ritva, johon olen vasta opetellut tutustumaan. Aivan erityisesti pidän hänen huumoristaan. Viikolla sain heidät vieraakseni Jokilaaksoon ja peräti yökylään. Itse nukuin pihan kodassa ja Ritva onkin ainut vieras nainen, joka on nukkunut Jokilaakson vuoteessani.

Heidän matkansa luokseni Naantalista oli surua täynnä, sillä monivuotinen perheenjäsen Killi-kissa muutti taivaan kotiin. Maailmassani myös eläimillä on paikat ikuisuudessa ja näin uskoi Lauttasaaren kirkkoherra Voitto Virokin, joka kirjoitti kokonaisen kirjan "Veljeni Toni" koirastaan. Kun Voitolta kysyttiin onko Toni koirasi, vastasi hän: "Ei, vaan minä olen hänen ihmisensä." Kun kerroin tämän Killin viimeistä leposijaa valmistellessamme Ritvalle, katsoi hän minua kyynelsilmin kysyen:  "Entäs kissat?" Taivaan Isän valtuuttamana vakuutin, että taivaassa on paikka myös heidän kissallaan. 

Killi oli Peurojen perheenjäsen ja Ritva ja Hannu olivat hänen ihmisiään. Tulen muistamaan aina ja ehkä Niilo-koirakin, kun menimme tapaamaan kolmea Peuraa heidän matkakotiinsa Helsingin Rastilaan. Kuinka istuimme katoksen alla Killin kulkiessa kuningattaren elkein Niilon takaa, Niilon edestä ja Niilon sivulta. Ja kuinka Niilo ymmärsi, että tämä ei ole hänen valtakuntansa ja kuinka se osasi käyttäytyä herraskoiran lailla.

Killin ja Ritvan jo ollessa sisällä vaunussa, hän kutsui ovelta Hannua, Niiloa ja minua, että tulkaa sisään. Tähän minä, että Niiloko myös? Ritva vastasi: "Tietenkin, sillehän tulee muuten kylmä." Vastauksellaan hän lunasti ikuisen ystävän statuksen sydämessäni. Killi oli heidän kotinsa perällä keskellä leveää vuodetta ja sen palavat silmät sanoivat, että älä edes kuvittele koira tulevasi tänne. Eikä Niilo mennyt. Kotimatkalla kerroin sille kuinka hieno ihminen Ritva on, sehän kohteli sinuakin kuin perheenjäsentä. 

Mutta nyt oli tullut Killin aika jättää maalliset niityt ja siirtyä sinne missä ruoho on aina vihreää. Viimeisen leposijansa se sai Jokilaakson Rabbit Islandilla, lähellä Niilon parasta kaveria Rudi-koiraa. Tällä, eläinten hautausmaaksi pyhitetyllä, pienellä saarella toivon joskus lepäävän Niilonkin. Olen kiitollinen, että sain jakaa Ritvan ja Hannun syvän surun, kun saatoimme Killin viimeiselle matkalle. Jää hyvästi Killi. Sinulla on paikka myös Niilon ja minun sydämissä ❤️❤️.