Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 8. elokuuta 2021

"Ei vois vähempi kiinnostaa"

Tänään on vuoden myöhässä pidettyjen kesäolympialaisten viimeinen päivä. Mutta sekin aika on ollut, jolloin kesä- ja talvikisat pidettiin yhtä aikaa. Miten se käytännössä tapahtui, sitä en tiedä. En ole ehkä koskaan aiemmin antanut näin paljoa aikaa urheilulle monena päivänä peräkkäin. En oikein tiedä syytäkään siihen, sillä suomalaismenestysten toivossa en lajeja ole juuri seurannut.

Tai ehkä vähän, sillä ilman Sammelvuon päävalmentajan pestiä, en varmaan olisi peukuttanut Venäjän lentopallojoukkuetta. Lehtien palstoilla hän sanoo, että omistautuminen valmennustyöhön sotki perhe-elämän ja pitkä avioliitto päättyi eroon. Kun katselin sekä kuulin kuinka hän otteluiden aikalisissä huusi joukkueelle, ajattelin, että jos hän on huutanut yhtä lailla vaimolle ja lapsilleen, ehkä avioeron syitä on muitakin. Toisaalta itse olen eronnut kaksi kertaa, joten ehkei silloin pitäisi paljon muiden avioerojen syitä ruotia. Oman, usein itsekkäänkin elämän sovittaminen yhteen toisen ihmisen elämän kanssa ei liene aivan helppoa aina muillekaan. 

Vaikka naisgolfarimme eivät mitaleille yltäneetkään, pidin siitä kuinka he puhuivat julkisuudessa. Matilda Castren ja Sanna Nuutinen sanoivat olevansa ylpeitä ja olevan suuri kunnia, kun he ovat saaneet edustaa Suomen kansaa. Sanna sanoi lisäksi sen tapaisesti, että reissu on onnistunut, jos osaltaan sen ansiosta yksikin tyttö ottaa golfin harrastuksekseen.

Sen sijaan en pidä siitä, että joku katsoo onnistuneensa jo silloin, kun pääsi olympialaisiin. Ehkä siinä ärsyttää se, että hän on käyttänyt tiellään myös eräänkin euron vero- tai arpajaispelirahoja. Mutta kyllä urheilu kaikkine lieveilmiöineen, on hyvä harrastus ja miksei myös ammatti sekä kelpo viihdettä. Ja olenhan itsekin käyttänyt yhteiskunnan tekemiä, kaiken maailman suorituspaikkoja, joten taitaa tässä vain "pata kattilaa soimata".

Eniten minua liikutti nyrkkeilijämme Mira Putkonen, joka itki hävityn ottelun jälkeen sydäntä särkevästi. Itkun lomassa hän sopersi, ettei yhtään tiedä mitä tekee huomenna. Miralle on helppo toivoa kaikkea hyvää, sillä hänellä on sydän tekemisessään mukana. 

Ehkä siinä hetkessä oli kuitenkin viivähdys jotain samaa, kun riippuvuussuhteessa olevalla, aidolla narkomaanilla, joka ei pysty ajattelemaan elämää piikin jälkeen. Tuokion pako todellisuudesta on kaikki eikä elämää sen jälkeen ole. Ehkä urheilussa menestyminen ja huippusuoritus ovat myös eräänlaista huumetta. Näistä tosin en omakohtaisesti tiedä mitään, sillä en ole ollut narkomaani enkä huippurheilija. Olen vain yksi ihminen, jolla on tavallisena pälliäisenä olemisen armolahja. 

Ei kommentteja: