Kai Mannerheimo alias Kaiffari in memoriam

Terve Kaiffari sinne jonnekin. Eilen suru otti minutkin kiinni, kun Hesarin muistokirjoituksesi löysi tiensä Merikonttikotiini. Olit karistanut maalliset tomut jaloistasi ja osaltasi lunastanut matkalipun sateenkaaren tuolle puolen, taivaanrannan ylisille.

Muistot tulvivat mieleeni, sillä olet yksi sydämeni parhaista asukkaista etkä koskaan hylännyt minua. Meni meillä hyvin tai huonosti yhteytemme säilyi. Aidon ystävyytemme kiinnitysaineena oli jotain aivan muuta kuin rahaa.

Ensimmäiset muistoni Sinusta ovat rippikuvassani reippaasti yli puolen vuosisadan takaa. Se oli näytillä valokuvaamonne ikkunassa, josta äitini kävi pyytämässä sen myöhemmin kotiini.  Kuva on yhä tallessa. Sen otit sinä tai vaimosi Mona, jonka kanssa taisit olla parikin kertaa aviossa. Hän on myös suurenmoisten lastenne äiti. Itse olisin suonut lukemassani muistokirjoituksessa hänellekin osan. Koinkin lukkarinrakkautta, sillä minullakaan ei ollut sijaa entisen vaimoni Liisan muistokirjoituksessa, vaikka yhteistä taivalta oli parikymmentä vuotta.

Sinussa oli hauskanpidon lisäksi myös syvällinen, lähimmäisistä välittävä puoli. Sitä arvostin silloin ja arvostan yhä. Teimme muun muassa yhteisen tutustumismatkan lastenkoti Dikoniin Viipuriin. Vieläkin näen silmissäsi kyyneleet, kun pidit sylissäsi vierasta, ehkä turvatontakin pientä ihmistainta. Silloin päätit kerätä seuraavana syntymäpäivänäsi rahaa isättömille ja äidittömille lapsille. Kun sinua katselin, koin että siinä hetkessä rakkautesi olisi riittänyt maailman kaikille orvoille. 

Kuvan on ottanut Irwinistä ja minusta
 Monan ja Kain Kamu-pojan huoneessa
Rantatiellä Mona Mennerheimo. 

Eräänkin kerran heräsin aamulla Keravan tai Tuusulan kotisi olohuoneesta, kun olit korjannut minut siipiesi suojaan valomerkin jälkeen ravintolasi baaritiskiltä nuokkumasta. Mutta myös sinä tarvitsit joskus suojaa ja asuitkin tovin Jokilaaksomme kodassa. 

Tarinoita pelkästään ravintoloistasi riittäisi helposti kirjan verran. Kerron yhden. Ravintola Kaiffari oli aikansa discomusiikin ehdoton ykkönen Suomessa. Siitä osoituksena yhtenä iltana tupsahti piha täyteen mustia autoja ja raamikkaita miehiä kainalokoteloineen. Suomessa oli vierailulla Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford ja hänen poikansa halusi tutustua vain yhteen kohteeseen. Se oli ravintolasi Hyrylän Osuuspankin talon alakerrassa. 

Kun Irwin oli keikkalistoillasi, päätitte soittaa minulle, että "soitetaan Soinille, se ei juo ainakaan enää viinaa". Teidän yhteisestä toivomuksesta toimin Rentun Ruusun aikoihin Antin kuskina sen ajan, kun hän oli yksi artisteistasi. Vastapalveluksena maalasit Korpintien syntymäkotini peltikaton. Voisikin sanoa, että Tuusulan ensimmäinen pormestari on asunut aikansa maalaamasi katon alla. 

Olin myös sinun ja Ripan lisäksi yksi kolmesta, jotka yhdessä omistimme Cafeteria Las Palmasin Kanarian saarilla. Siellä olen syönyt elämäni kalleimmat lounaat, niin huono bisnes se oli. 

Viimeisinä vuosina soittelin silloin tällöin ja kysyin, että tehdäänkö muistelumatka menneisyyteen, jos noudan sinut kotoa? Itketään yhdessä ja muistellaan menneitä? Sanoit joka kerta, että hieno ajatus, mutta soitellaan myöhemmin, sillä olit mielestäsi "vähän huonossa hapessa".  Sitä reissua emme ehtineet tekemään. Ehkä vuosi tai pari sitten soitit minulle viimeisen kerran. 

Elämääni eniten vaikuttanut tekosi oli, kun pyysit minua Mäntsälään viikoksi mukaasi, sillä toimit siellä Ryhmätyö ry:n kurssilla ohjaajana. Sanoit, että "lähde Jorma mukaan, minä maksan, niin saat ainakin viikon nukkua ja syödä". Siellä ja silloin tapasin ensimäisen kerran tulevan vaimoni Liisan.

Nyt olet lähtenyt sinne, missä Liisa on ollut jo vuosia. Uskon, että tapaat hänet ja Irwininkin, joten sanotko kaikille yhteisille tutuillemme terveisiä? Siellä niitä onkin nykyisin enemmän kuin täällä. Jää hyvästi Kaiffari, olit hieno mies, jolla oli avara sydän.